Drizzt on täällä taas, ja Jäätuulen laakson suuri seikkailu voi alkaa!
Ahneuden sokaisema velho Akar Kessel on koitumassa todelliseksi uhaksi Kymmenelle Kaupungille, josta on tullut Drizztin uusi koti. Kesselin liikkeelle panemat voimat johtavat legendaarisen kristallisauvan löytymiseen. Väärissä käsissä sauva voisi aiheuttaa valtavaa tuhoa. Lisäksi Kaupunkeja piinaa toinenkin vitsaus: väsymättömät barbaariheimot vaanivat niiden rajoilla odottaen oikeaa hetkeä hyökkäykselle.
Tällä kertaa barbaarien hyökkäys torjutaan, mutta paetessaan joukko jättää jälkeensä yhden omistaan, nuoren Wulfgarin. Hylättyä barbaaria odottaa varma kuolema, mutta viime hetkellä hän saa odottamattoman liittolaisen: Kääpiö Bruenor ottaa Wulfgarin siipiensä suojaan ja alkaa valmentaa tästä Drizztin kanssa todellista soturia.
Kun kristallisauvan mahti voimistuu, riittävätkö Drizztin ja kumppaneiden ponnistelut yhdistämään Kymmenen Kaupungin riitaisan väen?
Jäätuulen laakso -trilogia
Jännittävä ja vauhdikas fantasiatrilogia kertoo odottamattomista liittolaisista, rohkeudesta taistella päämääränsä eteen ja hyvän ja pahan ikiaikaisesta kamppailusta.
Yhdysvaltalainen R. A. Salvatore on yksi maailman tunnetuimpia fantasiakirjailijoita. Hänet tunnetaan erityisesti Dungeons & Dragons -maailmaan sijoittuvista kirjasarjoistaan, ja hän on kirjoittanut myös itsenäisiä fantasiasarjoja sekä Star Wars -romaanin Vector Prime. Useat Salvatoren kirjoista ovat päätyneet New York Times -bestseller-listalle ja hänen teoksiaan on myyty yli 10 miljoonaa kappaletta.
Toni
07/08/2024
Rakastan tätä sarjaa. Kun luetaan suomeksi vois myös lausua suomeksi
Sami
16/06/2024
Loputkin koko tästä sarjasta tänne
To write a review you need to download the app