3.1(27)
LUST

Espanjalainen kesä – eroottinen novelli

"Olin onnistunut rauhoittumaan hieman, kun Helena ehkä viiden minuutin kuluttua ilmestyi takaisin makuuhuoneesta.

Hänen hiuksensa olivat auki. Lasit eivät olleet enää silmillä. Hänellä oli punaista huulipunaa.

Yllään hänellä oli pitsihaalari, joka paljasti, ettei hänellä ollut mitään muuta päällä ja että loppuosakin hänen muodokkaasta vartalostaan sopi yhteen näkemäni kiinteän takapuolen kanssa.

Pienenä erikoisena ja tuhmana yksityiskohtana hän oli kiinnittänyt mustaa teippiä kahdeksi ristiksi nänniensä päälle."

Novelli on julkaistu yhteistyössä ruotsalaisen elokuvatuottajan Erika Lustin kanssa. Hänen tavoitteenaan on kuvata ihmisen luonnetta ja moninaisuutta kertomuksilla intohimosta, läheisyydestä, rakkaudesta ja halusta yhdistämällä vahvoja tarinoita ja eroottisia hupailuja.

Olrik on kirjoittanut lukuisia eroottisia novelleja, kuten Jenny Merirosvo, Leikkikaverina Mr. X, Metsänväki, Lääkärileikki ja Punainen timantti.

Tietoa kirjasta

Aloita kirja saman tien hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Osa kansista näkyy vain sisäänkirjautuneena
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.

  1. Osa kansista näkyy vain sisäänkirjautuneena
    3.2

    Erotic Valentine's Day - 6 eroottista novellia

    Olrik, Anita Bang, Linda G., Lea Lind, Marianne Sophia Wise

  2. Osa kansista näkyy vain sisäänkirjautuneena
    2.9

    Leikkikaverina Mr. X - eroottinen novelli

    Olrik

  3. Osa kansista näkyy vain sisäänkirjautuneena
    3.2

    Sido minut: Eroottisia novelleja salaisista tuhmuuksista

    LUST authors

  4. Osa kansista näkyy vain sisäänkirjautuneena
    1.0

    Ratsastustunti ja 15 muuta eroottista novellia yhteistyössä Erika Lustin kanssa

    Lea Lind, Beatrice Nielsen, Marguerite Nousville, Olrik, Sarah Skov

  5. Osa kansista näkyy vain sisäänkirjautuneena
    2.8

    Punainen timantti - eroottinen novelli

    Olrik

  6. Osa kansista näkyy vain sisäänkirjautuneena
    3.8
    #5

    Tähtimerkit-sarja: 10 eroottista tarinaa kaloille

    Amanda Backman, Julie Jones, Chrystelle Leroy, Elena Lund, Nicole Löv, Marie Metso, Marguerite Nousville, Olrik, Vanessa Salt, Saga Stigsdotter

  7. Osa kansista näkyy vain sisäänkirjautuneena
    3.4

    Siepattu ja muita eroottisia novelleja Erika Lustilta

    Anita Bang, Linda G., Andrea Hansen, Lea Lind, Olrik, Cecilie Rosdahl, Sarah Skov, Reiner Larsen Wiese, Marianne Sophia Wise

  8. Osa kansista näkyy vain sisäänkirjautuneena
    3.1

    Metsänväki - eroottinen novelli

    Olrik

  9. Osa kansista näkyy vain sisäänkirjautuneena
    3.4

    Kuumaa: Eroottista lukemista auringonottohetkiin

    Malin Edholm, Andrea Hansen, B. J. Hermansson, Beatrice Nielsen, Olrik, Saga Stigsdotter, Alexandra Södergran, Pirkko Vene

  10. Osa kansista näkyy vain sisäänkirjautuneena
    4.0
    #8

    Tähtimerkit-sarja: 10 eroottista tarinaa kaksosille

    Amanda Backman, Julie Jones, Olrik, Vanessa Salt, Alexandra Södergran

  11. Osa kansista näkyy vain sisäänkirjautuneena
    3.2

    Passion bakom galler: 12 erotiska noveller om att bryta lagen

    Camille Bech, Desirée Coy, Shailene Craig, Vicktoria Gilles, B. J. Hermansson, Sara Agnès L, Chrystelle Leroy, Olrik, Vanessa Salt, Christina Tempest

  12. Osa kansista näkyy vain sisäänkirjautuneena
    #22

    V is for Virgins & Vixens - 10 Erotic Short Stories

    Malva B., Britta Bocker, Valery Jonsson, Nicolas Lemarin, Lea Lind, Sandra Norrbin, Olrik, Vanessa Salt, Sarah Skov