Vaikuttava kuvaus turhasta kuolemasta ja kaikkien aikojen laajimmasta kansalaisoikeusliikkeestä.
Black Lives Matter -liike nousi koko maailman tietoisuuteen George Floydin traagisen kuoleman seurauksena. Tapaus ei jäänyt yhdeksi monista, vaan sillä on ollut valtava vaikutus maailmanlaajuisesti.
Floydin ja hänen sukunsa herättelevä tarina antaa kasvot amerikkalaisen rasismin historialle, mutta kuvaus rakenteellisesta eriarvoisuudesta puhuttelee kaikissa yhteiskunnissa.
Floydin kasvutarinan rinnalla kuvataan poliisi Derek Chauvinin elämänkulkua. Miten ulkoiset olosuhteet vaikuttavat siihen, millaiseksi ihmisen elämänsuunta ja tavoitteet muodostuvat?
Knippe
24/03/2023
Turhaakin turhempi, kuten useampikin on todennut. Ihmettelen kuinka Afro-amerikkalaisen miehen kokemuksista ja elämästä voi kirjoittaa valkoihoinen ja vielä oudompaa, että tänä aikana kustantaja valitsee toiseksi suomentajaksi somaliassa syntyneen ja Tampereella kasvaneen naisen.
Susanna
30/12/2022
Varmaan surkein kirja IKINÄ ja älyttömän turha.
Jarno
13/09/2022
Yksi kaikkien aikojen turhimmista kirjoista.
To write a review you need to download the app