Aateliselämää ja rakkautta 1700-luvulla.
Hurmaavan aistillinen historiallinen romaani kuljettaa lukijansa 1700-luvulle ja keskelle erästä rakkaustarinaa. Uudessa sarjassa sukelletaan todellisiin naiskohtaloihin ja kiehtovaan kartanoelämään.
Anna Magdalena Lilliebrunnin maineessa on tahra, ja kaiken lisäksi edessä häämöttää vanhanpiian osa. Jo kypsään ikään ehtineen Annan elämä kuitenkin saa uuden käänteen, kun naapurikartanon äkkiväärä upseeri Karl Gustaf Uggla nimetään hänen aviopuolisokseen.
Hakoisten kartanossa vastassa on hyinen tunnelma. Kylmäkiskoiset sukulaiset ja miehen rakastajatar pitävät huolen siitä, ettei tuore miniä pääse kotiutumaan saati nostamaan itseään talon rouvaksi. Kykeneekö omapäinen ja sinnikäs Anna silti elämään tavalla, johon uskoo?
Taiturimainen romaani aloittaa Hakoisten naiset -sarjan, joka sukeltaa Hakoisten kartanon todellisiin naiskohtaloihin ja kertoo menneistä ajoista silmiähivelevän postikorttimaisin kuvin.
”Jos olet aikoinaan ahminut Kaari Utrion tuotantoa, tämä on suorastaan must-lukukokemus.”
– Gloria Rosenbergin romaanista Ninon – Rakkauden mestari.
Hakoisten Anna on Hakoisten naiset -sarjan ensimmäinen osa.
Riikka-Maria Rosenberg (FT, s. 1977) on historioitsija ja kirjailija, joka herättää menneisyyden naiskohtalot kiehtovasti eloon ja pohjaa teoksensa syvälliseen taustatyöhön. Historiallisen romaanin saralla Rosenberg debytoi teoksellaan Ninon – Rakkauden mestari (Teos 2021). Rosenberg on myös toimittanut ja kirjoittanut barokin ajan pariisittarista tietokirjoja. Hän asuu Helsingissä ja Hämeessä Janakkalan Hakoisissa.
Aulis
11/12/2024
Alku vähän sekava runsaista oudoista nimistä johtuen.
Anonymous
17/11/2024
Olipa kuuntelemisen arvoinen entisten naisten elämästä suosittelen🤗
Jenni
24/09/2024
Laadukasta kuunneltavaa historiallisten romaanien ystävälle. Pidin myös epilogista, jossa kirjailija kertoi teoksen taustalla olevasta historiasta ja valotti omia ratkaisujaan.
To write a review you need to download the app