Minä ja veljeni olimme viattomia sotaan, mutta meidät sota rikkoi jo ennen kuin elämämme kunnolla alkoi.
”Isäni kuoltua aloin etsiä vastausta kysymykseen, joka oli vaivannut minua lähes koko elämäni ajan: miksi isäni oli lapsuudessani sellainen kuin oli?
Isä oli kulttuurisuvusta, koulutettu ja älykäs nuori mies. Äidin hän oli hurmannut kielitaidollaan ja kohteliaisuudellaan. Mutta sitten alkoi jatkosota ja isä lähti rintamalle. Sodasta tuli kotiin muuttunut mies, hermostunut, pakkoliikkeinen ja räjähdysaltis isä, joka komensi perhettämme noudattamaan mielivaltaisia sääntöjään.
Kun olin lapsi, ihailin isääni kuten lapset kai yleensä tekevät. Mutta opin vuosien varrella myös kuulostelemaan ja tarkkailemaan, millä tuulella isä milloinkin oli. Opin käyttämään hyväksi isän rauhallisia hetkiä. Opin pysymään sivussa, mieluiten poissa, niinä päivinä, jolloin isä oli ”hermostunut”.
Jotenkin ymmärsin, että isä oli onneton, mutta en osannut parantaa häntä.
Äiti ei isää kyennyt saamaan hoitoon. Isä raivostui, jos ajatus edes verhotusti otettiin esille. Sairaus piti salata kodin seinien sisälle, kuten niin monissa suomalaisissa kodeissa opittiin tekemään.
Myöhemmin löysin isän jäämistöstä hänen sotapäiväkirjansa. Vanhempani eivät koskaan kertoneet, että isäni palveli jatkosodassa saksalaisten joukkojen tulkkina Itä-Karjalan ja Lapin rintamilla.
Kun luin isäni sotapäiväkirjat, tutustuin - vastahakoisesti - siihen mieheen, joka isäni oli ennen syntymääni. ”
– Elina Sana
Isän sota on muistelmakirja, jossa nuoren tytön kasvutarina kulkee rinnan isän rintamakokemuksien kanssa. Se on pyrkimys selvittää, miksi isän mieli murtuu, ja miksi Hymytyttö-patsaan saanut koululainen haluaa tappaa isänsä.
Isän sota on suurten ikäluokkien tarina.
