Kylmäävää jatkoa Myrskynvartijalle.
Talvinen tuhopoltto järkyttää rannikkokylän idylliä suosikkidekkaristin Strindberg-sarjan toisessa osassa.
Entinen pörssihai August Strindberg on kotiutunut pieneen Hovenäsetin kylään ja on onnellisempi kuin koskaan. Antiikkiliikkeellä pyyhkii hyvin, ja tuore lempi leiskuu rikostutkija Maria Martinssonin kanssa. Jääkylmänä tammikuun yönä paratiisiin tulee särö, kun tulipalossa tuhoutuu kaksi venevajaa, joista toinen kuuluu Augustille. Maria ryhtyy tutkimaan tuhopolttoa aavistamatta, mitä kaikkea on vielä edessä. Joku merellisen lintukodon asukkaista hautoo synkkiä salaisuuksia. Samaan aikaan Augustia ja Mariaa vaanivat yllättävät vaarat, eikä kumpikaan ole turvassa.
Kristina Ohlsson (s. 1979) on Pohjoismaiden suosituimpia jännityskirjailijoita. Strindberg-sarjan ensimmäinen osa Myrskynvartija (2022) nousi välittömästi ilmestyttyään Ruotsin myydyimmäksi kirjaksi, ja se on löytänyt innokkaan yleisön myös Suomesta. Sarja sijoittuu Ruotsin länsirannikolle Hovenäsetin kylään, joka on yksi Ohlssonin lempipaikoista maailmassa.
Pekka
15/10/2024
Todella typeriä poliiseja tässä kirjassa
Hanne
13/10/2024
Ei niin hyvä kuin edellinen mutta rakkaustarinaa on mukava seurata.
Mia
22/09/2024
Paikoin pitkästyttävä, olisi voinut edetä nopeammin
To write a review you need to download the app