(8)

Jane - Eräs murha / Punaiset osat

E-book


Eräänä päivänä maaliskuussa 1969 kaksikymmentäkolmevuotias opiskelija Jane Mixer oli lähdössä käymään vanhempiensa luona. Hän oli järjestänyt itselleen kyydin opiskelupaikkansa Michiganin yliopiston kampuksen ilmoitustaululta. Janen ruumis löydettiin seuraavana aamuna läheisen hautausmaan porttien sisäpuolelta: häntä oli ammuttu kahdesti päähän ja kuristettu.Samoihin aikoihin seudulla oli murhattu kuusi muuta nuorta naista, ja yleinen käsitys oli, että kaikki olivat saman sarjamurhaajan, John Collinsin, uhreja. Virallisesti Janen murhaajaa ei kuitenkaan saatu selville.Maggie Nelson, Jane Mixerin sisarentytär, syntyi muutama vuosi myöhemmin, ja hirvittävä tapahtuma varjosti hänen lapsuuttaan ja nuoruuttaan.

Jane - eräs murha tutkii tapahtunutta runojen, proosan, Janen päiväkirjakatkelmien ja dokumentaaristen lähteiden kautta: Nelson yrittää palauttaa etualalle uhrin, tätinsä Janen. Jane on elegia, muistelma, jännityskertomus sekä tutkielma väkivallasta ja siitä, mitä voimme tietää toisista ihmisistä.Nelson työsti kirjaansa vuosikausia. Sen ilmestyessä 2004 kävi ilmi, että DNA-tutkimusten ansiosta oli löytynyt uusi epäilty. Punaiset osat kuvaa näitä tapahtumia sekä niitä seurannuttamerkillistä oikeudenkäyntiä. Samalla kirja on kuvaus tyttöydestä, kasvamisesta, sisarussuhteista ja tutkielma siitä, millaisia henkilökohtaisia ja poliittisia seurauksia kuolleisiin valkoisiin naisiin fiksoituneella väkivaltakulttuurilla on.

Maggie Nelson (s. 1973) on yhdysvaltalainen kirjailija, runoilija, esseisti ja tutkija, joka asuu Los Angelesissa.