Taitavan sanankäyttäjän nousu politiikan huipulle. Ajattelu ja persoona imagon takana. Kulttuurisuvun vesan akateeminen ura tyssäsi mielipidekirjoituksiin, mutta ne myös nostivat Halla-ahon aina puolueen puheenjohtajaksi saakka.
Kirja kertoo millainen lapsi Halla-aho oli sukulaistensa silmin, hänen vanhemmistaan, kouluajoista ja yliopistosta sekä minkälainen mies hänestä tuli isänä ja aviomiehenä. Teos paljastaa Halla-ahon todellisen maailmankuvan ja määrätietoisen pyrkimyksen valtaan sekä kuinka taitavasti hän on onnistunut muokkaamaan muiden käsityksiä itsestään.
Lauri Nurmi on tietokirjailija ja politiikan toimittaja Iltalehdessä. Hän sai 2017 Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon. Aiemmin Nurmi on kirjoittanut kirjat Perussuomalaisten hajoamisen historia sekä yhdessä Matti Mörttisen kanssa Sauli Niinistö - Mäntyniemen herra ja Antti Rinne - Koko tarina.
Jussi
05/12/2024
Kirjoittaja ei osannut piilottaa vihervasemmistolaista ideologiaa ja se tulee räikeästi ilmi.
Tapani
08/10/2024
Mielenkiintoinen kirja, mutta kirjoittajan puolueellisuus ja viha Perussuomalaisia ja Halla-ahoa kohtaan on useassa kohdassa koomista.
Minna
01/10/2024
Olisi ollut parempi, jos kirjoittaja olisi ollut neutraali kerronnaltaan
To write a review you need to download the app