Tytti Pajunen on vahvatahtoinen nainen. Kun hänen kihlattunsa ilmoittaa lähtevänsä vuodeksi Yhdysvaltoihin, Tytti ei lähde pikkuvaimoksi mukaan. Hän jää Suomeen, keskittyy omaan uraansa ja muuttaa työtehtäviensä perässä Siikalahdelle. Siikalahdella Tytti joutuu kuitenkin keskelle odottamattomia tapahtumia – ja tapaa kaiken huipuksi rakastettunsa vuosien takaa...
"Karjalanneito kapinoi" on viihdyttävä rakkausromaani vuodelta 1990. Se on jatkoa romaanille "Karjalanneito kimpaantuu".
Elsa Anttila on kirjailija Jorma Kurvisen (1931–2002) salanimi. Kurvinen tunnetaan erityisesti "Susikoira Roi" -nuortenkirjasarjasta. Kurvinen julkaisi myös aikuisten romaaneja. Hän työskenteli toimittajana Uudessa Oulussa ja kaunokirjallisuutta julkaisevassa Nyyrikissä, mutta jäi päätoimiseksi kirjailijaksi vuonna 1978. Kurvinen sai Valtion kirjallisuuspalkinnon kolmesti.
Pirjo
04/09/2023
yhtä riemukas kuin eka osa😉
Erja
15/09/2022
Lukija tempaisee mukaan
Salla
03/04/2022
Laimea ja pakkopullan oloinen jatko-osa hauskaan Karjalanneito kimpaantuu -kirjaan. Juoni on surkea, koko idea väkisin väännetty, Tytin uudet seikkailut typeriä ja teennäisiä. Loppu oli kunnon lässähdys. Kaikki mikä oli hauskaa ensimmäisessä osassa, jäi tästä puuttumaan.
To write a review you need to download the app