Kisu Jernström aloitti Suomen suosituimmaksi kohonneessa Topmost-yhtyeessä 14-vuotiaana. Kolme vuotta myöhemmin hänestä tuli Kirkan yhtyeen rumpali. Pian oli aika siirtyä lavalla viisi metriä eteenpäin, kun hän Dannyn suojeluksessa nousi solistiksi. Parikymppinen Kisu alkoi takoa hittejä: Kun paljon antaa, Uneen aikaa vaipuu ja Onnestain on puolet sinun sekä Juustossa löytyy. Hän ehti kiertää tanssilavoja suosikkilaulajana lähes 15 vuotta.
Vuonna 1984 alkoi Kisun tuottajan ja säveltäjän ura, jonka monia huikeita käänteitä ei julkisuudessa ole aiemmin kerrottu. Kirkan jättimenestys Kreikassa, Etelä-Afrikassa ja Kaukoidässä oli pitkälti Kisun ansiota. Surun pyyhit silmistäni soi aikoinaan Kiinassa kaikkialla. Muita Kisun "tallin" tähtiä olivat muun muassa Samuli Edelmann, Edu Kettunen ja Vesa-Matti Loiri.
Kirjan viimeinen kolmannes keskittyy Inkooseen, jossa Kisu pyörittää Degerby Deliä ja kesäfestivaalia ja toimi kuusi vuotta kunnanhallituksen puheenjohtajana. Mukana on myös Topmost revival (1988- ) ja Back to the Sixties -tapahtumien tunnelmia. Menestysten kääntöpuolelta löytyy yhteensä yli kolme sairaaloissa vietettyä vuotta ja rankkoja verovelkoja, eikä yksityiselämäkään aina auvoista ole ollut.
Kirjan kirjoittajan, tietokirjailija Elina Saksalan mielestä Kisun myönteinen elämänasenne, rakkaus musiikkiin ja halu tuottaa kanssaihmisille iloa ovat vieneet miestä eteenpäin vaikeuksista huolimatta.
S
12/01/2024
Ei tätä lukijan kuiskintaa pysty kuuntelemaan.
Tiina
01/01/2024
Kisu oli minun teini-iän idolini Kirkan rinnalla. Menin molempien keikoille aina, kun siihen oli mahdollisuus. Tämä kirja piirtää Kisusta miellyttävän ihmisen kuvan, joka toivoo, että kaikilla olisi hyvä meininki. 👍 Mukavaa, ettei kirjassa perehdytä muusikoitten viinalla läträämiseen ja vastaaviin, joka oli ainakin osalla yleistä 70-90-luvuilla. Harmi, ettei Nextoryssa on kirjaversiota saatavilla, jäi nyt valokuvat näkemättä.
päve
13/12/2023
Aikamoiset heput kuin riimiset reput, Vexi, Kisu kirka ja Kassu riimit kuin iloiset ja hassut! Näin katoaa viisu nikkarit! Tässä kirjassa moninaiset jutut ne iloiset ja tutut! Tarina soljuu iloisesti joten nauttikaamme kirjasta!
To write a review you need to download the app