Tiedot Kristuksen maallisesta vaelluksesta perustuvat neljän kaanonissa olevan evankeliumin kertomuksiin. Helpottaaksemme neljän evankeliumin lukemista olemme koonneet tässä kirjassa yhdeksi Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumien kertomukset. Lisätietoja tarjoavat ns. apokryfiset evankeliot sekä Pilatuksen asiakirjat. Uuden testamentin evankelistojen omakohtaisten ja dokumentoitujen tietojen pohjalta on todettu viisi Jeesuksen oikeudenkäyntiin liittyvää kuulustelua. Maaherra Pontius Pilatuksen luona Jeesus viipyi pitempään ylipappien syyttäessä häntä siitä, ettei Jeesus ollut noudattanut Mooseksen antamaa lakia eikä pitänyt sapattia siten kuin fariseukset edellyttivät. Vaa'assa ei painanut mitään Jeesuksen hyvät teot ja sairauksien parantamiset, kun ylipapit ja Sanhedrin päättivät, että Jeesus oli ansainnut ristinkuoleman. Jeesuksen kuolettamisen syyksi riitti heidän mielestään se, että Jeesus tunnusti olevansa Jumalan korkeimman poika ja paransi sabattina sairaita. Tämän kuolemantuomion Jumala kuitenkin käänsi ihmiskunnan pelastukseksi, jonka voi saada omakseen uskomalla Herraan Jeesukseen.
Jumalan sana, Jumalan totuus
Severi Sutinen
bookTaivasten valtakunnan avaimet
Juuso Mäkinen
bookLegendoja Kristuksesta
Selma Lagerlöf
bookOllako vai eikö olla Kristuksessa?
Tapio Tuominen
bookEmpires and Emperors of Russia, China, Korea, and Japan
Vay Peter Grof
bookKristuksen kirkon kauneus
John Owen
bookÄlä eksy Raamatun totuudesta
Seppo Johansson
bookYlös orjuudesta
Booker T. Washington
bookKristinuskon kiehtova maailma
Pekka Tapaninen
bookViimeinen uskonpuhdistus
Torben Søndergaard, Mikko Satama
bookRaamatusta
Bertie Qvist
bookKristus inkvisitorin edessä
Fjodor Dostojevski
book