Kotiapulainen vai jotain ihan muuta
”Hormonikierto ei toimi täydellä teholla”, toteaa lapsettomuusklinikan lääkäri ja murskaa Saaran ja Heikin unelmat perheestä. Kaiken lisäksi Saaran keho ei kestä edes miedointa hormonaalista lääkitystä. Kokenut klinikan kätilö tarjoaa kuitenkin mahdollisuutta vähän tunnettuun luomuhoitoon, feromonialtistukseen.
Kotiapulaiseksi palkattava Ella saisi pelkällä feromoneja uhkuvalla läsnäolollaan Saaran kuukautiskierron käyntiin ja munasolut liikkeelle. Jotta altistus olisi riittävä, Ellasta on tultava osa Heikin ja Saaran kodin arkea, päivin ja öin. Helppoa ja riskitöntä.
Mutta pian Saarasta alkaa tuntua, ettei kaikki ole sitä, miltä näyttää. Onko Ellan ilmaantuminen heidän elämäänsä suunnaton onnenpotku vai sittenkin uskomaton, perusteellinen vedätys?
Maalaisromanttisen Jylhäsalmi-sarjan kirjoittajana tuttu Kirsi Pehkonen rakentaa taidokkaasti myös hyytävää tarinaa, jossa epäilysten vyyhti kiristyy vääjäämätöntä loppua kohti. Mihin kaikkeen ihminen on lopulta valmis saadakseen oman lapsen ja perheen, oikean kodin?
Kirsi
25/09/2024
Olihan saatu outo tarina aikaan.
pauliina
23/04/2024
Hyvä, mutta loppu jäi vähän liian epäselväksi omasta mielestä. Ärsytti myös päähahmon käytös..
Liisa
26/03/2024
Kun kirjailija ei itsekään tiedä kenet tuli tarinassaan tappaneeksi, on aika raukkamaista jättää loppuratkaisu avoimeksi. Toivon todella että lopussa ovesta tuli poliisi, joka pian huomasi eksyneensä kirjan rarinaan, kun oli oikeasti tulossa hakemaan kirjailijaa pakkohoitoon.
To write a review you need to download the app