Pikkukaupungin leppoisa kesätunnelma järkkyy, kun sisätautilääkäri ja tutkija Jarkko Karhu löytyy kotipihaltaan jääsaavista kurkku auki viillettynä. Paikalle hälytetään rikoskonstaapeli Saara Joho, joka tuuraa kesälomaa viettävää pomoaan ensimmäistä kertaa.
Hajuyliherkkyys oli rajoittanut aikanaan Saaran ammatinvalintaa, työ sairaalassa tai laboratoriossa oli poissuljettu. Hän oli joskus vitsaillut, että voisi toimia vaikka poliisikoirana. Tarkasta hajumuistista onkin hyötyä rikostutkinnassa, mutta Saara joutuu sairaalassa murhaa selvitellessään käymään läpi myös oman miehensä kuolemaan liittyvän surutyön. Aviomies oli kuollut auto-onnettomuudessa kaksi vuotta aiemmin, häiden ensimmäisenä vuosipäivänä.
Saaran työpäivät venyvät jo Jarkko Karhun murhan takia pitkiksi. Kun samaan aikaan pakolaisia alkaa kadota, yöunet jäävät vähäisiksi.
Arja
13/11/2024
Hyvä juoni
Kristina
13/04/2024
Hyvä tarina, vaikkakin päähenkilön ajoittainen poliisille tyhmä toiminta ärsyttikin. Lukija on miellyttävä.
Maaria
03/03/2024
Loistava! 🤩
To write a review you need to download the app