Espoolainen kustannustoimittaja Laura Sirola saa sähköpostitse dekkarikäsikirjoituksen, jonka lähettäjä jää tuntemattomaksi. Mystisen kirjoittajan ohella häntä vaivaa tunne sanattomasta uhkasta, joka häilyy pihan varjoissa ja naapurin puheissa.
Seinäjoella toimittaja Sami Vilén vastaanottaa pyynnön, johon tarttuminen toisi ainakin hetkellisen ratkaisun ahdistavaan elämäntilanteeseen, mutta sotii hänen ammattietiikkaansa vastaan. Kun vaimo Hannele vajoaa yhä syvemmälle vaietun traumansa syövereihin, on arveluttavatkin keinot otettava käyttöön. Kunnes eräänä päivänä toimituksen ovelle saapuu odottamaton vieras eikä tapahtumien kulkua voi enää estää.
Suomalaisen Niina Within tuotantoon kuuluu muun muassa matkakertomuksia, lastenkirjoja ja chick lit -romaaneja. Kirjailijan työn lisäksi With on toiminut vuosia kustannuspäällikkönä.
Katja
06/06/2024
Kuuntelin pari minuuttia alusta, koska olihan se itse kuultava, miltä kuullostaa muiden huonoksi mainitsema lukija. En ymmärrä lukijan tapaa pysähtyä jokaisen pilkun ja pisteen jälkeen. Vaikea kuunnella, kun puhe on töksähtävää, ei soljuvaa. Oma ajatus ehtii jo lähteä ihan muille teille, kuuntelu ei pidä otteessaan. Toki tauottamalla puheen noin, saa kirjaan lisää pituutta. Kirjan alku itsessään vaikutti kiinnostavalta, mutta lukija tekee mahdottomaksi kuuntelemisen. Pitää ehkä lukea itse fyysinen kirja.
Maria
18/03/2023
Jätin kesken lukijan vuoksi, mahdoton kuunnella, nopeuden vaihtokaupan ei auttanut.
pirkko
06/04/2022
Ei jaksanut kuunnella loppuun. Lukijaa ei jaksanut kuunnella.
To write a review you need to download the app