Koskettava elämäkerta kuvaa kasvuvuosia rotuerottelun hallitsemassa Etelä-Afrikassa.
Eteläafrikkalaisen Trevor Noahin elämä alkoi rikoksesta: hän syntyi valkoisen isän ja mustan xhosa-äidin lapseksi. Hänen syntymävuonnaan 1984 rotujen sekoittamisesta saattoi saada jopa viisi vuotta vankeutta. Käytännössä Noah eli 5-vuotiaaksi sisätiloissa, ettei häntä vietäisi vanhemmiltaan.
Laiton lapsi kertoo humoristisen rehellisesti vallattomasta pojasta, josta kasvaa rauhaton nuori mies. Kirja on myös Noahin rakastava kuvaus pelottomasta, kapinallisesta ja uskonnollisesta äidistään. Juuri äiti pelastaa lapsensa murhayritykseltä paiskaamalla hänet ulos liikkuvasta pikkubussista. Juuri äiti opettaa tulevalle komediatähdelle, miten vaikeudet voitetaan huumorilla. Ja juuri äiti päättäväisesti pelastaa lapsensa siitä köyhyyden, väkivallan ja hyväksikäytön noidankehästä, joka uhkaa heidän molempien henkeä.
Noah kertoo elämästään taitavan stand up -koomikon keinoin: kirkkaan rehellisesti ja saaden lukijan yhtä aikaa sekä itkemään että nauramaan.
Trevor Noah (s. 1984) on koomikko, näyttelijä, tuottaja ja huippusuosittu The Daily Show'n juontaja. Laiton lapsi on ollut ilmestymisestään asti New York Timesin bestseller-listalla, ja vuonna 2018 Time nosti Noahin maailman sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon.
Anonymous
19/05/2024
Näin suomalaisen mentaliteetin lukijana kirja oli kiinnostava, mutta melko outo. Paljon on maailmassa erilaisia kulttuureita ja niihin kytkeytyviä toimintatapoja.
A-L
12/05/2024
Upean äidin kasvattamana, pojastakin kasvoi upea tyyppi vaikeista olosuhteista huolimatta. Kiinnostava kirja. Lukija oli ihan huippu!
Anu
19/04/2024
Hauska ja vakava
To write a review you need to download the app