Lapsia jotka näkevät kaiken. Paha jolta ei voi ummistaa silmiään.
Vetävää jännitysviihdettä yliluonnollisia kykyjä omaavista lapsista, jotka suljetaan salaiseen laitokseen.
Luke Ellis on huippuälykäs 12-vuotias, joka valmistautuu yliopisto-opintoihin. Eräänä yönä hänet kidnapataan ja suljetaan salaiseen laitokseen. Kaikki sen asukit ovat lapsia, jotka kykenevät kommunikoimaan tai liikuttamaan esineitä ajatuksen voimalla. Ja laitoksen johtajalla, kolealla rouva Sigsbyllä, on heille tärkeä tehtävä. Niin tärkeä, ettei kukaan pääse laitoksesta elävänä pois. Kauhun kuninkaana tunnettu Stephen King on kirjoittanut vetävän, viihdyttävän ja vain aavistuksen verran synkän romaanin maailmasta, jossa lapsilta vaaditaan kaikkein eniten.
Yhdysvaltalainen Stephen King (s. 1947) on yksi maailman tunnetuimmista kirjailijoista ja amerikkalaisen nykykirjallisuuden suurimpia tarinankertojia. Hänen ensimmäinen romaaninsa Carrie ilmestyi 1974, minkä jälkeen hän on kirjoittanut yli 60 kirjaa, jotka ovat kaikki olleet maailmanlaajuisia myyntimenestyksiä. Kingin teosten pohjalta on tehty lukuisia televisiosarjoja ja elokuvia. Hänen tuoreimpia teoksiaan ovat Ulkopuolinen, Mersumies-trilogia ja Hohdon tarinaa jatkava Tohtori Uni. Useita merkittäviä kirjallisuuspalkintoja voittaneelle Stephen Kingille myönnettiin vuonna 2018 American PENin sananvapauspalkinto. Hän asuu Mainessa vaimonsa, kirjailija Tabitha Kingin kanssa. Heidän poikansa Joe Hill ja Owen King ovat myös kirjailijoita.
rene
17/01/2025
Jälleen yks kova Kingin kirja
T
30/09/2024
Pidin kirjoittajan tyylistä. Tarina itsessään ei kiinnostanut itseä, mutta kyllä kirja tuli silti kuunneltua loppuun. Välillä häiritsi se, että tuntui kuin kirjottaja olisi unohtanut kirjoittavan lapsista. Lukijalle täydet 5 tähteä.
Teo
13/07/2024
Long time fan of the older Stephen King books and now delving back in the first time millennia I gotta say it swept me off my feet. Can't recommend enough.
To write a review you need to download the app