Koululaisten iltapäivätoiminta valottaa suomalaisen lapsuuden hallinnassa tapahtuneita syviä muutoksia, joiden yhtenä näyttämönä koululaisten iltapäiväuudistus on toiminut. Teos tarjoaa kattavan näkökulman koululaisten iltapäivätoimintaan sekä selvittää lasten ja ohjaajien arkista kanssakäymistä iltapäiväkerhoissa. Erityisesti keskitytään rajoittamisen ja mahdollistamisen, vapauden ja vastuun sekä sopimisen ja luottamuksen teemoihin. Missä kulkevat vapauden ja vastuun rajat, ja mikä on ohjaajan rooli suhteessa lasten omatoimisuuteen? Koululaisten iltapäivätoiminta perustuu runsaaseen ja monipuoliseen tutkimusaineistoon. Se on tärkeää luettavaa lasten vanhemmille, lasten parissa työskenteleville ammattilaisille, päättäjille ja koululaisten iltapäivätoiminnan kehittäjille. VTT Harriet Strandell on lapsuuden sosiologiaan erikoistunut sosiologi Helsingin yliopistossa. Hän on tutkinut etenkin lapsuuden tilallisuutta sekä lasten toimintaa, liikkuvuutta ja osallistumista. Hänen aiempiin teoksiinsa kuuluu mm. Päiväkoti lasten kohtaamispaikkana (Gaudeamus 1995).
Kirjoituksia sankaruudesta
Ilona Kemppainen, Ulla-Maija Peltonen
bookFanny och Alexander
Ingmar Bergman
bookSelf Knowledge for Beginners
Harry Eilenstein
bookThe New Normal : A Roadmap to Resilience in the Pandemic Era
Jennifer Ashton
audiobookDrawing 100 People
Richard Sparks
bookEsiopetus lapsen silmin : Tutkimus kokemuksesta, tiedon transferoitumisesta ja metatietoisuudesta
Erja Rusanen
bookTAIDEKIRJA(KO)
Pertti Matikainen
bookSummary of Maps of Meaning
Paul Mani
bookKapteeni Krantun numerojahti
Pasi Suvanto
bookKuva ja sana : Kuvan ja sanan vuorovaikutus kirjallisuudessa, kuvataiteessa ja ikonoteksteissä
Kai Mikkonen
bookEtnisten vähemmistöryhmien välinen rasismi Suomessa
Katri Kyllönen
bookEnemmän empatiaa ja myötätuntoa
Sirpa Tietäväinen
book