(206)

Lapsuuden kehityksellinen trauma

audiobook


Arvottomuuden, häpeän ja syyllisyyden kokemukset vaikuttavat monien ihmisten elämään. Niiden seuraukset näkyvät ihmisen jokapäiväisessä elämässä ulottuen pienistä valinnoista ystävyyssuhteiden ja parisuhteen muodostumiseen.

Traumaa ja traumoja on tutkittu paljon. Kehityksellinen trauma on sen sijaan paljon tuntemattomampi käsite. Se on kuitenkin usein psyykkisen kivun ja monen mielenterveyden häiriÜn taustalla. Vakavimmillaan se voi johtaa epävakaan persoonallisuushäiriÜn kehittymiseen.

Varhaisessa vaiheessa syntynyt kehityksellinen trauma (relational trauma) vaikuttaa keskeisesti ihmisen minäkuvaan ja identiteettiin. Kehityksellisen trauman seurauksena ihmiselle muodostuu epäaito minuus, jonka ytimessä on syvä alitajuinen arvottomuuden, häpeän ja syyllisyyden tunne. Usein ihminen ei ole täysin tietoinen näistä tunteista, koska niiden tunnistaminen on niin kivuliasta. Kaikki ihmiset kantavat kehityksellisestä traumasta aiheutuvia jälkiä tavalla tai toisella.

Havainnollisten asiakasesimerkkien avulla kirjassa avataan kehityksellisen trauman syntyä, seurauksia ja vaikutusmekanismeja ihmisen elämässä. Kirja on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat lisätä omaa tai läheistensä hyvinvointia ja jotka haluavat ymmärtää ja tutkia arvottomuuden, häpeän ja syyllisyyden kokemuksiaan.


Narrator: Juha Klaavu
Duration:

4.4

206 ratings

Jaana

07/05/2024

Loistava kirja. Selkeä ja hyvin kirjoitettu. Miellyttävä ääni mitä jaksaa kuunnella.

Mia

05/05/2024

Aivan mahtava!

Mona

05/05/2024

Hyvä sisältÜ, ja rauhallinen ja selkeä lukeminen. Hieman liian hidastempoinen lukutapa, ehkä selkosuomi tarkoituksena?