Matka Lontoon köyhimmiltä alueilta rikkaimmille on linnuntietä lyhyt. Se on myös Charlie Trumperin elämänpolku.
Charlien isoisä pitää hedelmä- ja vihanneskojua Lontoon East Endin slummeissa ja opettaa Charlielle kaiken, mitä kaupankäynnistä tarvitsee tietää. Charlie on luonnonlahjakkuus ja haaveilee suuresta tulevaisuudesta kauppiaana. Suunnitelmat jäävät kuitenkin kesken, kun ensimmäinen maailmansota syttyy ja pyyhkäisee Charlien pois kotoa. Juoksuhaudoissa hän kohtaa henkilön, josta tulee hänen vihollisensa vuosikymmeniksi...
Linnuntietä on mukaansatempaava sukuromaani, joka ulottuu kuudelle vuosikymmenelle ja kolmelle mantereelle.
Jeffrey Archer (s. 1940) on englantilainen kirjailija ja poliitikko. Hänet tunnetaan erityisesti Clifton-kronikka -kirjasarjasta, johon kuuluu seitsemän osaa. Archer on julkaissut kymmenittäin romaaneja sekä novellikokoelmia. Hän julkaisi esikoisteoksensa Miljoonan dollarin petos vuonna 1976.
Anonymous
25/09/2022
Mukaansatempaava kertomus, kehittyi jopa hieman jännittäväksi. Lopussa häiritsi, kun muutaman kerran mainittiin tietokoneet eri yhteyksissä ja ajallisesti oltiin kuitenkin 1970 luvulla.
To write a review you need to download the app