Kaksikymmentäkaksivuotias Liv viettää perheensä kesäpaikassa viimeistä lomaviikkoaan, hän on raukea ja tylsistynyt, niin kuin nuoret ihmiset tutuissa ja turvallisissa paikoissa ovat.
Eräänä aamuna Liv nousee varhain ja lähtee ulos, kallioille meren ääreen. Hän on juuri nukahtamaisillaan, kun hänen viereensä yhtäkkiä istuu vieras mies, vähän liian tuttavallisesti, vähän liian lähelle. Miehen välittömyys ja röyhkeys yhtä
aikaa kiehtoo ja työntää luotaan, mutta lopulta kiehtovuus ja Livissä heräävä halu vievät voiton, ja Liv sopii miehen kanssa tapaamisen, josta ei kerro äidilleen eikä siskoilleen.
Helmi Kekkosen teos Liv! kulkee päähenkilönsä mukana piinaavasti kohti tapahtumaa, joka alkaa tuntua lukijasta vääjäämättömältä, vaikka sen ei pitäisi. Tuo tapahtuma halkaisee Livin ja hänen läheistensä elämän aikaan ennen ja jälkeen. Saarella olevat naiset ajautuvat törmäyskurssille siitä huolimatta, että jokainen haluaa Livin parasta. Kysymykset seksuaalisen väkivallan määrittelystä ja uhrin oikeuksista ja velvollisuuksista pakottavat niin äidin kuin tyttäret katsomaan peiliin: Mitä sinä itse tässä tilanteessa tekisit?
Tiina
16/12/2024
Ei Kekkosen parhaimmistoa. Kirja tärkeästä asiasta, mutta kerronta ei nyt niin sujuvaa kuin aiemmissa kirjoissa.
kaija
04/12/2024
Tärkeä aihe.
Tarja
18/11/2024
Erittäin tärkeä aihe! Todella hienosti kuvattu ihmissuhde- ja perhedynamiikka ja yksityiskohdilla luotu tunnelma ja puitteet kertomukselle. Jännite ja draama. Lopussa jäi hiukan junnaamaan yhden kysymyksen ympärille.
To write a review you need to download the app