Salaviisas viihderomaani aikuisille naisille.
Naurua naisten itsetutkiskelulle, kertomus josta kuoriutuu kuin vaivihkaa elämäntapaopas, kepeä mutta välillä armoton ja kipeäkin.
Tytti Karakoski, kohta viisikymppisen kustannuspäällikön energia, into ja uteliaisuus maailmaa kohtaan lopahtavat. Väsymys muuttuu uupumukseksi, raukeus välinpitämättömyydeksi. Onneksi hänen taloudellinen tilanteensa antaa myöten ihmiskokeelle.
On aika pysähtyä ja harkita elämänmuutosta. On aika ryhtyä listaamaan asioita, joilla on ollut merkitystä. Aakkosjärjestyksessä.
Näistä muistiinpanoista aukeaa laajakangas aikuisen naimattoman naisen elämään. Teksti piirtää herkullisen ja tarkan kuvan siitä, millaista tuon elämän pitäisi olla ja näyttää julman vääjäämättömästi, millaista se oikeasti on.
Kaisa Haatanen (s. 1966) on helsinkiläinen kustannuspäällikkö. Hän on vanhapiika, esikoinen ja isosisko, ei erityisen ruma eikä erityisen kaunis, tukeva mutta isorintainen esikoiskirjailija.
Ninni
10/04/2022
Helppoa kuunneltavaa, kuitenkin paljon pohtimisen aiheita. Loistava lukija.
Eriikka
24/07/2021
Kepeää pohdiskelua ja samaistuttava päähenkilö. Nainen voi olla onnellinen ilman kumppania tai omaa perhettä, tärkeintä on löytää ne asiat jotka tuovat rikkautta omaan elämään.
To write a review you need to download the app