”Olen tuhlannut viimeiset 15 vuotta elämästäni uusnatsismille Suomessa ja ulkomailla. Olen lietsonut rotuvihaa ja kiihottanut kansanryhmiä vastaan.”
Jokaisen äärilikkeisiin vetoa tuntevan nuoren tulisi lukea tämä kirja. Entinen uusnatsijärjestön johtaja kertoo varoittavassa elämäntarinassaan, miten hän uhrasi 15 vuotta elämästään uusnatsismille Suomessa ja ulkomailla. Kirjassa Holappa ruoskii itseään avoimesti menneisyydestään. Hän myöntää toimineensa ”paholaismaisen aatteen uskollisena sanansaattajana”, mistä monet ovat joutuneet kärsimään. Holappa kertoo, miten äärioikeistolaisista järjestöistä irtautuminen on mahdollista.
Oulusta kotoisin oleva Esa Henrik Holappa alkoi 17-vuotiaana verkottua Saksan, Yhdysvaltojen ja Ruotsin uusnatsien kanssa tavoitteenaan uusnatsijärjestön perustaminen Suomeen. Se toteutui vuonna 2008, kun Suomen Vastarintaliike syntyi. Holapasta tuli järjestön johtaja.
Vuonna 2014 Holappa katui toimintaansa ja aloitti salaisen irtautumisen liikkeestä. Hän päätti kertoa sisäpiiritietonsa ja varoittavan tarinansa julkisuuteen.
tero.viilto
16/02/2022
On tärkeää tutustua myös uusnatsiaatteeseen.
Sami
06/12/2021
Arvostan, että kirjoitit tämän. Tätä voi suositella kaikille natsiaatteeseen kallellaan oleville henkilöille.
Max
19/07/2021
V
To write a review you need to download the app