Talvisodan myötä reilut 400 000 ihmistä täytyi evakuoida ja asuttaa uusien rajojen sisään. Se vaati pakkotoimia ja uhrautuvaista auttamisvalmiutta. Jatkosodan jälkeen vastaava urakka oli edessä toistamiseen. Sotapakolaisten asuttaminen herätti myös jännitteitä, joissa peilautuivat poliittiset ideologiat, sota-ajan pelot ja tulevaisuuden visiot. Osa jännitteistä purkautui kielikysymyksen kautta. Ruotsinkielinen lehdistö pauhasi aitosuomalaisten ”invaasiosta”, joka uhkasi kielivähemmistön asemaa ja kulttuuria sekä kuumensi paikallisten tunteita. Kärkkäimpien suomenkielisten mielestä jo tällaisten huolten ilmaiseminen vaaransi kansallisen yhtenäisyyden. Sodan aikaisilla Suomen sisäisillä jakolinjoilla on ollut pitkät jäljet. Yhä elää harhakäsitys siitä, että suomenruotsalaiset alueet tai ihmiset eivät olisi kantaneet vastuutaan evakkojen asuttamisesta. Aapo Roselius ja Tuomas Tepora ovat tutkineet, miten ruotsinkielisille seuduille sijoittuneen siirtoväen ja paikallisten kohtaaminen todella sujui.
Villi itä : Suomen heimosodat ja Itä-Euroopan murros 1918-1921
Aapo Roselius, Oula Silvennoinen
audiobookbookTeloittajien jäljillä : Valkoisten väkivalta Suomen sisällissodassa
Aapo Roselius
audiobookbookIsänmaallinen kevät : Vapaussotamyytin alkulähteillä
Aapo Roselius
audiobookbookRikki revitty maa : Suomen sisällissodan kokemukset ja perintö
Tuomas Tepora, Aapo Roselius
bookSuomalaiset fasistit : Mustan sarastuksen airuet
Aapo Roselius, Oula Silvennoinen, Marko Tikka
bookFinlands okända krig: Finska och skandinaviska frikårer i Baltikum och Ryssland 1918–20
Oula Silvennionen, Aapo Roselius
bookMuukalaisten invaasio : Siirtoväki Suomen ruotsinkielisillä alueilla 1940-1950
Aapo Roselius, Tuomas Tepora
book
Metsien maa
Tuula Hockman
bookAll Butts Are Good Butts : Celebrate Your Derriere with Booty Affirmations, As*trology, Tushie Trivia, and More
Rachal Duggan
bookNiccolo Machiavellin valtiollisia mietelmiä
book1918 - Matkoja muistin rintamilla
Risto Lindstedt, Eero Ojanen
bookRautalammin Kärkkäiset
Seppo Kärkkäinen
bookEhkä teloitamme jonkun
Tapani Suominen
bookRautakymi
Jouni Jäppinen
bookWienin piiri
Heikki J. Koskinen
bookAatelin historia Suomessa
Haikari Hakanen
bookKoko kansan kasvatuslaitos
Mirko Harjula
bookSandarmohista Skolkovoon : Historiapolitiikan pitkä varjo
Kaarina Aitamurto, Elina Kahla, Jussi Lassila
bookSalonkien aika
Roger Picard
book