Mitä perheetön nelikymppinen nainen voi elämällään tehdä? Lähteä kiihdyttävien yönaisten jäljissä Afrikan savanneille ja renessanssitaiteen Italiaan.
Mia Kankimäki istuu lentokoneessa matkalla Kilimanjarolle ja pelkää - mutta savannille on päästävä, sillä sinne meni myös rohkeudestaan kuulu Karen Blixen. Vihtiläisellä vintillä hän löytää 1800-luvun naistutkimusmatkailijat, matkustaa heidän kanssaan maailman ympäri, lähtee masennuksenparannusmatkalle Japaniin ja päätyy Firenzeen kirjoittamaan Uffizin naisista. Historian unohdetuilta lehdiltä löytyy inspiroivia poikkeusnaisia, seikkailijoita ja taiteilijoita, jotka seurasivat omaa intohimoaan aikansa odotuksista piittaamatta - ja heidän jalanjäljissään tuntee itsekin uskaltavansa uusille reiteille.
Roope
07/01/2025
Luulin aloittavani ihan eri kirjan, ja vaikka olisin kustannustoimittajana kitkerästi ollut eri mieltä joistain rakenneratkaisuista, ei tullut mieleeni jättää kesken. Ja siis upeita naisia, oli ilo tutustua!
PeRa
25/11/2024
Teema puhutteli, ja opin paljon naistutkimusmatkailijoista, mutta valitettavasti kirjan jäsentely / tyyli (tietokirjan ja kirjoituspäiväkirjan välillä vaihtelu) ei ollut makuuni. Olisi myös harmi, ettei kaikista valituista naisista ollut yhtä paljon tietoa (ehkei ole löytynyt enempää aineistoa?)
Malin
17/09/2024
Inspiroiva ja hauska, ajatuksia herättävä.
To write a review you need to download the app