Modernissa informaatiotulvassa on hankala suunnistaa. Internetin ansiosta tietoon on helppo päästä käsiksi, mutta sen laadusta ei ole takeita. Mediassa pinnalle nousevat koukuttavat klikkiotsikot, ja perättömiä väitteitä voi olla vaikea erottaa tutkitusta tiedosta. Tiede on itseään korjaava prosessi, jossa aiemman tutkimuksen tulokset saatetaan joskus uuden tutkimuksen perusteella kumota. Tästä huolimatta - tai juuri siksi - tutkimustieto on paljon tukevampi pohja päätöksenteolle kuin mutu-uskomukset, omia intressejään ajavien tahojen yksipuoliset tulkinnat tai suoranaiset valheet. Näytön paikka kuvaa asiantuntevasti tutkitun tiedon ja todisteiden käyttöä esimerkiksi yhteiskunnan päätöksenteossa, ilmastonmuutosta vastaan kamppailtaessa sekä lääketieteellisten hoitojen ja niiden vaikutusten arvioinnissa. Se tarkastelee tieteellisen tiedon luotettavuuden kriteereitä tarttuen myös tutkimuksen varjopuoliin: tulosten vääristelyyn, sepittämiseen ja plagiointiin. Tutkimustieto muuttaa yhteiskuntia, yritysmaailmaa ja ihmisten elämää. Siksi on tärkeää, että sen merkitys tunnustetaan ja se kulkee tiiviisti mukana tulevaisuutta rakennettaessa.
Human, All Too Human
Friedrich Nietzsche
bookPhilosophy in the Tragic Age of the Greeks
Friedrich Wilhelm Nietzsche
bookThe Smear : How Shady Political Operatives and Fake News Control What You See, What You Think, and How You Vote
Sharyl Attkisson
audiobookHetken hallitsijat : Julkinen elämä notkeassa yhteiskunnassa
Anu Kantola
bookKognitionspsykologi : utdrag ur Grunderna i vår tids psykologi
Peter Juslin, Lars Nyberg
bookAjatusten lähteillä : Aatteiden ja oppien historiaa
Mikko Myllykangas, Petteri Pietikäinen
bookWagnerin tapaus
Friedrich Nietzsche
bookThe Moral Landscape : How Science Can Determine Human Values
Sam Harris
bookIdeoita puhtaasta fenomenologiasta ja fenomenologisesta filosofiasta
Edmund Husserl
bookSchopenhauer kasvattajana
Friedrich Nietzsche
bookPsykokirkko : Psykokulttuuri, uskonto ja moderni yhteiskunta
Janne Kivivuori
bookTiedon filosofia : Antiikista nykyaikaan
Riku Juti
book