Varmaa on, että jokaisella polulla on loppunsa.
Mantilanmäen tutut, värikkäät hahmot puntaroivat ikääntyessään valintojaan. Oikean ja väärän välinen raja on sittenkin pelkkä veteen piirretty viiva.
Kaikella on alkunsa, kaikella on loppunsa. Suomi kokee maailmalle avautumisen nurjan puolen. Talouskriisi, Neuvostoliiton ja idänkaupan romahtaminen sekä kädenvääntö EU:sta kitkevät lintukodosta sen viimeisetkin jäänteet, myös Mantilanmäeltä. Idyllisen maaseudun sijaan näkymänä on hylätty talo, villiksi kasvanut pelto tai nurmettunut tie. Uusi aika on osalle peräseinäjokelaisista mahdoton hyväksyä.
Lukuromaani Nurmettuva tie, päättyvä polku on Markku Mantilan Peräseinäjoki-trilogian viimeinen, itsenäinen osa. Mantilanmäen tarina alkoi vuonna 2018 julkaistussa Mantilan esikoisromaanissa On toinenkin polku taivaaseen ja jatkui kaksi vuotta myöhemmin julkaistussa romaanissa Joku voisi kutsua sitä kohtaloksi. Trilogian kolmas osa tuo tarinan vuoteen 2000.
Merja
06/12/2024
Ei pettänyt tämä kolmaskaan osa 😊👍. Loistava lukukokemus koko kolmen kirjan sarja, mistä iso kiitos Markku Mantilalle. Hienoa, että hän jaksoi oman elämänsä kiireissä säilyttää haaveensa kirjoittaa nuo yli 30 vuotta mielessä hautoneet tarinoiden idut näiden elämänmakuisten hahmojen elämänpoluiksi ja juuri tähän aikaan, jolloin Suomi on ollut isojen muutosten alla. Ihan haikeus täytti mielen, kun joutui jättämään hyvästit kaikille kirjojen monille, jo niin tutuiksi tulleille ihmisille … ja myös kaikille niille 1950-2000 luvun ajanjaksoille, jotka myös vääjäämättä ovat jääneet taakse. Mutta ”kaikki virtaa” … ja hyvä niin ❤️
tero.viilto
05/02/2023
Oli mielenkiintoinen. Kuuntelin koko trilogian, ja minulla oli koko ajan sellainen tunne, että kirjat olivat täyttä totta. Vain nimet olivat vaihdettu fiktiivisiin. Kiitos kirjoista!
Anonymous
07/11/2022
Todella mielenkiintoinen trilogia ja lukijalle kiitettävä arvosana
To write a review you need to download the app