Kansainvälisissä rikollispiireissä luovinut Mikael saa tarpeekseen rikollisen elämästä. Ainoa keino päästä irti entisistä kuvioista on pettää pahamaineiset rikoskumppanit ja paeta synnyinsijoille tummareunaisten pilvien Pohjois-Karjalaan.
Painajaiset ja pelot eivät kuitenkaan jätä Mikaelia rauhaan. Miehen entiset rikostoverit punovat väkivaltaista kostoaan Tallinnassa. Saavatko he selville Mikaelin olinpaikan? Samaan aikaan Mikaelille tarjoutuu uusi mahdollisuus nuoruuden rakkautensa kanssa. Tunteille antautuminen saattaisi kuitenkin riskeerata kaiken. Sitä paitsi aika on käymässä vähiin.
Risto Miettinen yhdistää taidokkaasti kitkatta etenevän toiminnan ja tarkkanäköisen ihmiskuvauksen. Miettisen tekstissä suomalainen mies heikkouksineen ja vahvuuksineen nousee kuoleman uhallakin täyteen oikeudentuntoonsa. Balkanille, Viroon, Pietariin, Riikaan ja suomalaiseen maalaismaisemaan sijoittuva Petturi on trilleri, jossa kansainvälisen rikollisuuden lonkerot ulottuvat Pohjois-Karjalan metsien rauhaan asti. Se on kertomus pelosta, petoksesta ja pakenemisen mahdottomuudesta.
Risto Miettinen on esikoiskirjailija, jolla on takanaan pitkä ura mainonnansuunnittelijana. Häntä on aina kiehtonut meissä jokaisessa asuvan hyvyyden ja pahuuden suhde. Mikael Marjosaaren hahmo ja Petturi saivat alkunsa tarpeesta tutkia tuota suhdetta ja sitä, millaisiin valintoihin se voi ihmisiä ajaa. Miettinen asuu Helsingissä ja on kotoisin Pohjois-Karjalasta. Vapaa-ajallaan hän harrastaa kirjallisuutta, ruoanlaittoa ja elokuvia.
jukka
25/05/2021
V
Eino
12/05/2021
Unettava lukija
To write a review you need to download the app