Ilmaston (Sää, joka muutti maailmaa, 2018) ja avaruuden (Kohti korkeuksia, 2020) jälkeen Marcus Rosenlund suuntaa katseensa nyt paljon pienempiin, mutta aivan yhtä tärkeisiin asioihin. Pieni suuri elämä on tietokirja pienen pienistä elämänmuodoista, joilla on valtava vaikutus niin ilmastoon kuin koko planeettamme tulevaisuuteen.Maailmaa eivät nimittäin mullista mitkään jättiläiset. Kaikki maailman Sars-cov-2-virukset mahtuisivat yhteen tyhjään limutölkkiin. Toiset pienet elämänmuodot eivät ole yhtä aggressiivisia, mutta eivät yhtään vähäpätöisempiä. Esimerkiksi kaikki planeettamme madot painavat yhteensä yli 20 kertaa planeetan ihmisten yhteenlasketun massan verran.Rosenlund vie lukijansa tutkimusmatkalle, joka on täynnä kiehtovia kertomuksia ja kiinnostavia faktoja trilobiiteistä karhukaisiin ja banaanikärpäsistä viruksiin - ja kaikkea muuta pientä jännää. Jos me ihmiset tahdomme jatkossakin mahtua tälle planeetalle, on meidän syytä ymmärtää myös kaikkein pienimpien olioiden elämää, kehitystä sekä niiden vaikutusta elämän suureen kokonaisuuteen.
Mitä on elämä? : Viisi askelta biologian ymmärtämiseen
Paul Nurse
audiobookbookLuonnon varassa : Lajien monimuotoisuus elämän suojelijana
Anne Sverdrup-Thygeson
audiobookbookMaailma ilman meitä
Alan Weisman
audiobookbookLoputtomat loiset
Tuomas Aivelo
audiobookbookKasvien vallankumous
Stefano Mancuso
audiobookNäkymätön valtakunta : Miten sienet muokkaavat maailmaamme, mieliämme ja tulevaisuuttamme
Merlin Sheldrake
audiobookViisi maailmanloppua : Maapallon historia ja ihmiskunnan tulevaisuus
J. Sakari Salonen
audiobookbookIhmiskunnan DNA : Elämän koodin kirjoitus
Kirmo Wartiovaara
audiobookMaailma ilman pimeää : Kuinka valosaaste uhkaa luonnon tasapainoa
Johan Eklöf
audiobookbookTutkimusmatkoja saarille : Luonnon monimuotoisuutta kartoittamassa
Ilkka Hanski
audiobookbookLyhyt historia meistä kaikista : Ihmiskunnan tarina geenien kertomana
Adam Rutherford
audiobookbookAurinko – tuttu ja tuntematon tähtemme
Emilia Kilpua, Hannu Koskinen
audiobookbook
Linda
31/12/2024
Mielenkiintoinen!
Tero
02/10/2023
Aivan loistava...
Sari
14/09/2023
olipas kivasti kirjoitettu, ihana lukija!
To write a review you need to download the app