Vieraan kypärän alla -teoksen pysäyttävä jatko-osa pureutuu sotilaan sieluun.
Johannes Aihela ja hänen taistelutoverinsa ovat palanneet Suomeen. Kaksi vuotta on kulunut siitä, kun nuoret ja innokkaat miehet lähtivät vapaaehtoisina SS-joukkoihin, ja sota on jättänyt jälkensä jokaiseen. Kotiinpaluussa ei ole sellaista voitonriemua, jota miehet olivat odottaneet, ja eikä saksalainen asepuku kerää pelkästään ihailevia katseita kotikulmilla.
Hartaasti odotetusta kotiinpaluusta tulee väliaikainen: saksalaisten sotaonni on kääntymässä. Johannes Aihela on ehtinyt tuskin hengähtää, kun hänet jo komennetaan Lappiin taistelemaan perääntyviä saksalaisia vastaan. Entiset aseveljet ovat nyt vihollisia, joita katsotaan enää kiväärin kiikarin läpi.
Terttu
22/02/2025
Todella mielenkiintoinen kuunnella nuoren miehenseikkailuasodan kauhuissa. Äitiä hän ei unohtanut.
Basiba
09/09/2024
Ihan parasta
Jauho
25/06/2024
Nautin koko kirjasta, mutta loppua kohden vaan parani.
To write a review you need to download the app