Kun 41-vuotias pianonvirittäjä Lasse Kangas hukutetaan raa’asti viljasiiloon, on Mikkelin poliisi ymmällään. Kuka halusi hiljaisen ja varautuneen Kankaan hengiltä, ja miten on mahdollista, että henkirikoksen tekotavassa on yhtäläisyyksiä 25 vuotta aikaisemmin tapahtuneen lukiolaisen murhan kanssa? Entä mitä todella tapahtui Lasse Kankaan kotitilan lähellä olevassa metsässä, jossa linnutkin vaikenevat ja puut tuntuvat kituvan hiljalleen hengiltä? Oliko sinne eksyneen 5-vuotiaan Anni Kankaan kuolema lopulta pelkkä onnettomuus?
Rikoskomisario Hannu Savolainen on tullut Savoon lomailemaan perheensä kanssa, mutta pian Lasse Kankaan kuoleman selvittäminen tempaa hänet mukaansa. Vähitellen Savolainen huomaa, ettei mikään ole sitä miltä näyttää – ja että joku tahtoo myös hänelle pahaa. Vaakalaudalla on odottamatta Savolaisen uran ja parisuhteen lisäksi myös teini-ikäisen tytärpuolen Sera-Linan elämä.
"Ristiinan enkeli" on rikoskomisario Hannu Savolaisen tutkimuksista kertovan sarjan kolmas osa.
Hannu Savolaisesta kertova jännityssarja ammentaa inhimillisistä tragedioista ja rikoskomisario Savolaisen oman elämän ongelmista. Pohjoismaista dekkarigenreä kunnioittavat kirjat pitävät otteessaan viimeistä juonenkäännettä myöten.
Annika Eronen on vapaa toimittaja, joka on opiskellut maisteriksi Tampereen yliopistossa pääaineenaan filosofia. Eronen on kirjoittanut rikoskomisario Hannu Savolaisen tutkimuksista kertovan dekkarisarjan.
Teija
22/09/2024
Hyvä juoni ja tarinaan hyvin sopiva lukija
Reksu
22/03/2024
kirja olisi ollut hyvä mutta lukija ei sopinut
Riikka
01/06/2023
Leevi-kissa on maanmainio, mieletön henkiopas! Mutta tämä muuten selvästi heikompi kuin kaksi aiempaa osaa, vaikka alkuasetelma onkin kiinnostava. Paljon toistoa ja turhan ennalta-arvattavia kohtauksia.
To write a review you need to download the app