Yksi keskustelu - yhdeksän valintaa. Herkullinen lukuromaani siitä, kuinka monella tavoin sama elämä voi mennä.
Rose Napolitano vänkää miehensä kanssa raskausajan vitamiineista. Naimisiin mennessään he päättivät, etteivät halua lapsia, mutta Luke on nyt muuttanut mielensä. Riita päättyy, ja niin päättyy avioliittokin. Mutta sitten Rose riitelee vitamiineista - uudestaan. Tällä kertaa riita päättyy hieman toisin, ja niin käy myös Rosen tulevaisuudelle.
Kutkuttava romaani pelaa "mitä jos" -mahdollisuuksilla Sliding Doors -elokuvan tapaan. Joitakin asioita voi valita, mutta matkalle mahtuu myös käänteitä, joita synnyttää arvoituksellinen ja oikullinen elämä itse.
Niina
14/09/2021
Ihana kirja, josta jäi hyvä mieli. Vaikka ei uskoisi kohtaloon, on tällaisen tarinan lukeminen, jossa elämässä tapahtuu se hyvä, minkä kuuluu tapahtuakin, vaikka matkan varrella tapahtuisi paljon pahaakin, oli rauhoittavaa ja lohduttavaa. Äänikirjana oli aluksi hankala pysyä kärryillä eri elämien ajoista ja vuosista, kun päivämääriin ei aluksi tajunnut kiinnittää riittävää huomiota.
PirittaL
19/06/2021
Idea on kiinnostava, mutta jotenkin tarina ei tunnu käynnistyvän ensimmäisen kolmen tunnin aikana riittävästi. Lisäksi lukija lausuu päähenkilön nimen hassusti ”Roose”, vaikka kyseessä on amerikkalainen nainen. Vaihdoin englanninkieliseen versioon, toivottavasti sen kanssa sujuu paremmin.
To write a review you need to download the app