Olen kaksitoista, pian kolmetoista. Olen lapsen ja naisen vÀlitilassa, tulossa hirvittÀvÀksi. Menee vain hetki ennen kuin minusta tulee pelkkÀÀ ruumista.1990-luku, pieni pohjoinen kylÀ. Rivitalo, kerrostalo, makuuhuone, kylpyhuone, olohuone. Tapahtuu rikoksia, mutta poliisille ei ilmoiteta, todisteita ei kerÀtÀ, epÀiltyjÀ ei kuulustella. Vasta vuosien kuluttua nainen alkaa seurata jÀlkiÀ muistinsa reunoilla, sillÀ hÀnen on löydettÀvÀ kadonnut arkisto - totuus siitÀ, mitÀ hÀnelle tapahtui.
HÀnen tÀytyy kirjoittaa totuus esiin palauttaakseen ihmisyytensÀ.
Susanna Hast tutkii omakohtaisessa esikoisromaanissaan vÀkivallan ja trauman mekanismeja ja sitÀ naisia vastaan kÀytÀvÀÀ hiljaista sotaa, josta ei jÀÀ merkintöjÀ historiankirjoihin. HÀn nÀyttÀÀ, miten ruumis muistaa sen mitÀ kieli ei aina tavoita.
Ruumis/huoneet on vimmainen, peloton ja sÀkenöivÀn ÀlykÀs todistus naisten vaientamisen historiasta ja selviytymisestÀ, joka on seisomista muistamisen ja unohtamisen rajalla. Se ravistelee lukijaansa ytimiÀ myöten.
Leena
09/07/2023
Taitavasti kirjoitettu, ajatuksia avartava kirja, jonka lukijoiksi toivoisin etenkin itse vÀkivallantekijöitÀ. Kirjoittajane analyyttisyys ja yleinen asiantuntijuus kosketti sekÀ sai ajattemaan tyttöjen ja naisten elÀmÀÀ tÀssÀ yhteiskunnassa.
Anu
16/03/2023
ErittÀin hyvÀ. Antaa mahdollisuuden hoitotyöntekijÀlle ymmÀrtÀÀ trauman moninaisuuden. Rohkeasti tehty. Ei ole kauheaa lukea, vaikka aihe kamala.
Heli
13/12/2022
TÀrkeÀ aihe mutta pitkÀveteinen.