"Modernin rikoskirjallisuuden merkkitapaus" - The Times
Islannin kauneus ja karuus valloittavat huikeat arviot saaneen jännityssarjan toisessa osassa.
Vuonna 1987 nuorenparin retki Länsivuonoille päättyy kuolemaan. Kymmenen vuotta myöhemmin toinen nuori nainen kuolee Islannin yksinäisimmällä saarella ystävien keskellä. Tapaus voisi olla onnettomuus, mutta rikosetsivä Hulda Hermannsdottír ei ole vakuuttunut. Seurueen väleissä tuntuu olevan jotain outoa, ja Huldalle selviää, että heillä on yhteys kymmenen vuoden takaiseen kuuluisaan murhaan – mutta se on ratkaistu kauan sitten.
Ragnar Jónassonin Hulda-sarja on jo aiemmin menestystä keränneen kirjailijan suuri kansainvälinen läpimurto. Sarja kulkee ajassa taaksepäin poliisi Hulda Hermannsdóttirin elämässä, toinen osa Saari tapahtuu Huldan ollessa viisissäkymmenissä, ja Sumu vielä kymmenen vuotta aiemmin.
Ragnar Jónasson on islantilainen rikoskirjailija ja juristi. Hänen kirjojaan on käännetty 23 kielelle ja myyty oli miljoona kappaletta. Hän on kääntänyt Agatha Christietä islanniksi ja perustanut Reykjavík Noir -kirjallisuusfestivaalin. Hän asuu Reykjavíkissa vaimonsa ja tyttäriensä kanssa.
Pia
19/11/2024
Ensinnäkin, lukija on loistava. Pidän värikkäästä äänenpainosta, näyttelijän lahjat tulevat esille. Kirjailija todella on loistava, upea juonen käsittely, rytmitys ja todella ennakoimaton loppu. Traagisia tarinoita ja monia salaisuuksia. Trilogia on todellakin lukemisen/ kuuntelemisen arvoinen. Yksi parhaista dekkareista mitä olen lukenut.
Elina
31/01/2024
hyvä ja hyvä lukija
Maria
25/05/2023
Reipas ja mukava dekkari!
To write a review you need to download the app