Kaaoksen kesytystä ja sydämen syväpuhdistusta
Hanna Vellingin hyväntuulisessa Siivousta ja sydämen asioita -romaanissa kolmikymppinen nainen perustaa kotisiivousyrityksen, jonka myötä hänen oman elämänsä järjestys menee aivan uusiksi
Suvi Sademaa rakastaa kahta asiaa: siivoamista ja onnellisia elämäntarinoita. Suututettuaan työpaikkansa siivoojan hän päättää iskeä kaksi kärpästä, ilon ja hyödyn, yhdellä pölyrätin huiskauksella ja pestautuu illoiksi siivoustöihin.
Tyhjiä toimistoja mopatessa pöydille jätetyistä tavaroista kehräytyy Suvin mielessä monta onnellista elämäntarinaa. Kun Suvi lopulta päätyy perustamaan oman yrityksen ja siistimään ja järjestämään myös koteja, hän tulee sukeltaneeksi päistikkaa asiakkaidensa oikeisiin elämäntarinoihin, heidän mutkikkaaseen arkeensa. Mutta mahtuuko Suvin oma tarina sydämen asioineen näihin koteihin? Edes siihen yhteen, jossa on yleensä paikalla vain janoinen rahapuu?
Hanna Velling tunnetaan lämminhenkisistä romaaneistaan, joissa hän kuvaa ihmissuhteita raikkaasti ja oivaltavasti. Tällä kertaa tarinassa on mukana aimo annos hyvää mieltä ja tolkun järjestystä, joka toisinaan kääntyy suloisesti solmuun.
Tea
21/08/2024
Ennalta-arvattava juoni, hyvän mielen kevyt kirja.
Marja
08/06/2024
Hauska, kevyt kuunnella ja mielenkiintoisia ihmisiä.
Riikka
20/05/2024
Unien kertominen kirjassa on jopa tylsempää, kuin oikeassa elämässä. Tähdet leppoisuudesta.
To write a review you need to download the app