Suomen taivaan alla -romaanissa alkanut kiinalaissyntyisen Lingin tarina jatkuu.
Ling etsii itseään miehensä Tapion kuoleman jälkeen. Hän jättää myllerryksen keskellä Suomen, johon hän on jo ehtinyt kotiutua, ja palaa entiseen kotimaahansa Kiinaan etsimään vastauksia elämänsä kysymyksiin. Kaikki on kuitenkin muuttunut Lingin poissaollessa. Konfutsen opit on unohdettu ja korvattu pinnallisemmilla arvoilla, ja myös elämä Suomessa alkaa näyttäytyä uudessa valossa. Ling puntaroi paluuta pohjoiseen, mutta miten hän menettelisi Kiinassa kasvaneen tyttärensä suhteen?
Kauniin Suomen taivaan alla -romaanin jatko-osa kertoo Lingin elämästä menetyksen jälkimainingeissa. Romaani kuvaa taidokkaasti myös Kiinan kulttuurin kehitystä 2000-luvulla.
TaoLin on kiinalais-suomalainen tulkki, kouluttaja ja kirjailija.
Pys
03/05/2023
Ensimmäinen kirja oli ihan menettelevä ja ajattelin että olisi mielenkiintoista kuulla tarinalle jatkoa, mutta tämän taso vastasi enemmän yläkoululaisen kirjoitelmaa.
Hanna
25/03/2023
Elämänläheinen ja todenmakuinen kuvaus, pääsee sisään kulttuurisiin eroavaisuuksiin ja samankaltaisuuksiin, loppuhuipennuksena romanssi. Tykkäsin.
To write a review you need to download the app