Kun toimittaja Ida Kukkapuro alkoi selvittää omaa sukuhistoriaansa, nimenomaan kysymykset sisarussuhteista eivät jättäneet häntä rauhaan. Aihe tuntui liittyvän kaikkeen, mutta siitä oli vaikea saada otetta. Olihan hän itsekin määritelmästä riippuen sekä ainoa lapsi että yksi kuudesta sisaruksesta. Sisarussuhdetta ei solmita, eikä sitä ole mahdollista purkaa. Vaikka sisarukset jakavat usein perimän, nimen, lapsuudenkodin ja tärkeitä ihmissuhteita, sisaruutta eivät määrittele tiukat normit. Sisaruuden näennäinen itsestäänselvyys kätkee taakseen ristiriitoja, monimuotoisuutta ja iloa. Saako siitä tuntea surua, että on ainoa lapsi? Miten omien lastensa sisarussuhdetta voi tukea? Ketkä lasketaan sisaruksiksi? Lasketaanko velipuolet ja -siskot? Entä isä- tai äitipuolen lapset? Ystävät, joiden kanssa on viettänyt enemmän aikaa kuin kenenkään muun? Saman lahjoittajan soluista alkunsa saaneet lapset? Analyyttisen tarkka, mutta päättäväisen optimistinen kirja etsii vastausten lisäksi parempia kysymyksiä – ja antaa lukijalle tilaa löytää omat vastauksensa.
Karvainen rahastaja
Kurt Nuotio
bookVuodet täynnä elämää
Kerttu Lappalainen
bookIlona Pelli
Pirkko Vekkeli
audiobookMuodoton elämä : Muistelmia
Markku Piri
bookValo - Kertomus rakkaudesta
Hannu Mäkelä
bookSuunnitelma loppuelämän varalle
Hannu Mäkelä
bookKaksitoista vuotta politiikassa : Katkelmia, muistikuvia, unia
Claes Andersson
audiobookbookJakautunut kansakunta : Yhdysvaltojen poliittinen historia Richard Nixonista Barack Obamaan
Markus Kantola
bookKaikki vapaudesta
Kari Enqvist, Ilari Hetemäki, Teija Tiilikainen
bookHuonon matkailijan päiväkirja
Anna Kortelainen, Reino Peltonen
bookKourallinen onnea
Richard E. Grant
audiobookbookKuuluuko Englanti Eurooppaan?
Eeva Lennon
book