Stadin friidu Laila Kataja oli pÀÀssyt kouluaikoinaan hiihtÀmÀÀn PyhÀtunturille ja joutunut Lapin lumoihin. NiinpÀ hÀn talvisodan pÀÀtyttyÀ hakeutui töihin Karesuvantoon. Laila koki erÀmaan kodikseen ja nautti tunturien yöttömÀstÀ yöstÀ. Myös työtoverit KilpisjÀrven maantierakennuksen konttorissa olivat ihanaa porukkaa. "Onneni olisi tÀydellinen, ellei sota olisi tullut taas", Laila kirjoitti pÀivÀkirjaansa 22. 6. 1941.
Stadin friidu tunsi, ettÀ hÀnenkin oli otettava osaa sotaan. Haettuaan Sotilaskotiliitosta puvun ja matkalitteran hÀn lÀhti 13.9. Vienan Karjalaan, jossa kohta alkoivat ankarat pakkaset, tykinjyske ja elÀmÀn epÀvarmuus. SiellÀ Helsingin tyttö tapasi pohjolan miehen, taivalkoskelaisen metsÀtyönjohtajan, luutnantti Seppo Nuortion.
Laila Kanonin teos on merkittÀvÀ dokumentti jatkosodasta. Teosta eivÀt ole kirjoittaneet historioitsijat, vaan kaksi nuorta rakastavaista, jotka kirjeissÀÀn jakavat tuhansien suomalaisten tunnelmat.