Aura seisoo uimatikkailla. Edessä on järvi, takana tuttu ranta – ja elämä. Minne Aura katoaa? Auran pojantytär, geologina toimiva Mia, kysyy samaa kysymystä yhä uudelleen liki kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Mia katsoo Auran silmin, etsii varmuutta, jonka aikanaan menetti. Syvänne kertoo siitä, miten asiat jäävät kesken, ja siitä, miten ihmiset kietoutuvat toisiinsa. Mian on vaikeaa luottaa, lähestyä veljeään, jolla on omat ongelmansa kannettavanaan. Myös Auran mies Herman herättää Miassa epäilyjä. Etsiessään vastauksia Mia lopulta astuu lähemmäs tilaa, josta on mahdollista jatkaa. Kun arvoitukset eivät ratkea, ihminen rakentaa niistä omaa tulkintaansa. Niin tekevät myös tämän kirjan henkilöt. Teosta voi lukea arvoituksena tai ihmissuhderomaanina, joka ei pelkää uusia ulottuvuuksia.