Kaikenikäisten rakastettu fantasiaklassikko, nyt tarkistettuna suomennoksena!
Taru Sormusten herrasta sijoittuu omaan maailmaansa Keski-Maahan ja sen romanttiseen muinaisuuteen, jolloin maata asuttivat uljaat haltiat, pelottomat ihmiset, sitkeät kääpiöt – ja hobitit.
Hobitit ovat vähäpätöinen kansa, joka rakastaa elämän yksinkertaisia iloja, maalaisruokaa, olutta ja kessua. He ovat pienikasvuisia ja iloluontoisia, laiskojakin, mutta pohjimmiltaan sisukasta lajia. Kun tummat pilvet alkavat kerääntyä Keski-Maan taivaalle ja mantereen mahtavien silmät ovat muualla, joutuvat pienet ja hiljaiset tekemään sankaritöitä.
Kuninkaan paluuyhdistää Tarun Sormusten herrasta aiempien osien Sormuksen ritarit ja Kaksi tornia langat suureen, mahtavaan finaaliin. Taistelukentällä Sauronin armeija ryhmittyy Keski-Maan vapaiden kansojen joukkoja vastaan Frodon ja Samin jatkaessa Klonkun varjostamana kohti lopullista päämäärää. Seikkailu pitää loppuun saakka otteessaan.
Suomenkielisen laitoksen 50-vuotisjuhlan kunniaksi suomentaja Kersti Juva on käynyt läpi koko Tarun Sormusten herrasta ja korjannut käännöksen entistä ehommaksi.
Oxfordin yliopistossa Englannin kirjallisuutta ja muinaisenglantia opettanutta J. R. R. Tolkienia (1892–1973) pidetään nykyaikaisen fantasiakirjallisuuden keskeisenä kehittäjänä. Hänen pääteoksiaan ovat Hobitti, Taru Sormusten herrasta 1–3 ja Silmarillion.
viljami
05/07/2024
່ ່ ່ ່ ່ ່ ່ ່ ່ ່ ່ ່ ່ ່ ່ ່ ່ ່ ່ ່ ່ ່ ່ ່ ່ ່ ່ ່
Dylan
10/06/2024
Hobitin lukija sopisi kyl tähän kyl paremmin muuten 10/10
Alien
04/05/2024
Kirjat 13/10 Lukija -3/10 AIVAN SURKEA LUKIJA Paras kirja sarja koskaan (jos harry pottereja ei lasketa) VANHAT TAKAS NÄITÄ UUSIA EI VOI EDES KUUNNELLA Vanhat takas uus lukia on surkea Kuulostaa robotilta Ei eläydy tarinaan yhtään Lukee liian kovaa Liian monotovinen Miksi vanha lukia piti vaihtaa Kuuntelin 10 sekunttia Ei vaan pysty kuunnella enään LUKIA ON AIVAN HUONO MIKSI VAIHDOITTE LUKIAA HAASTAN OIKEUTEEN JOS ETTÄ VAIHDA NÄITÄ P#SKA KASOJA VANHOIHIN VANHAT OLI IHAN PARHAITA EN TYKKÄÄ YHTÄÄN UUDESTA LUKIASTA ENKÄ VITSAILLUT OIKEUDESTA ps: uudet on aivan täyttä PASKAA PSS: SAATANAN PASKAA VANHAT TAKAS TAI VEDÄN OIKEUTEEN JA VOITAN PSSS: OIKEESTI MINÄ VEDÄN OIKEUTEEN PSSSS: VANHA LUKIJA TAKAS PSSSS: VANHAT KIRJAT TAKAS
To write a review you need to download the app