Uutta aikaa etsimässä selvittää uudella tavalla tulenkantajien yksilöllistä kasvua, elämäntapavalintoja sekä kehitystä kulttuurihistoriallisena ryhmänä. Tulenkantajat oli itsenäisen Suomen ensimmäinen merkittävä suomenkielinen kirjailijaryhmittymä. Sen merkkihenkilöitä olivat mm. Olavi Paavolainen, Katri Vala, Lauri Viljanen ja Elina Vaara. Tulenkantajiin on liitetty myös boheemi elämäntapa ja eurooppalaisen modernin löytäminen. Teos perustuu ainutlaatuiseen arkistomateriaaliin, ja niinpä teos valottaakin aiempaa laajemmin tulenkantajien historiallista viitekehystä. Tulenkantajia tarkastellaan identiteettiteorian näkökulmasta, modernin yksilöllistymiskehityksen airuina. Näin heidän elämästään löytyy kasvukertomus, joka alkaa uusromantiikan individualismin ihanteista ja suuntautuu kohti yhteiskunnallisesti aktiivisempaa kansalaisoikeusnäkökulmaa. Teos on tarkoitettu kaikille tulenkantajista kiinnostuneille. Se on myös hyvä johdatus 1920- ja -30-lukujen kulttuuri-ilmapiiriin. Teos sisältää myös aiemmin julkaisematonta kuvamateriaalia.
Kosmopoliitteja ja kansallismielisiä: Aatteiden kamppailu sotienvälisessä Suomessa
Pekka Valtonen
bookSanat siltana menneeseen : Kielelliset lähestymistavat historiantutkimuksessa
Pasi Ihalainen, Heli Valtonen
bookSotapropagandan valiojoukko 1941-1944
Keijo K. Kulha
bookRikki revitty maa : Suomen sisällissodan kokemukset ja perintö
Tuomas Tepora, Aapo Roselius
bookMitä Tolstoi todella sanoi : Kirjoituksia Leo Tolstoista
Martti Anhava, Tintti Klapuri, Mika Pylsy
bookKapteeni Krantun numerojahti
Pasi Suvanto
bookSimply Dirac
Helge Kragh
bookKun aseet puhuvat : Poliittinen väkivalta Espanjan ja Suomen sisällissodissa
Jukka Kekkonen
bookYhteiskunnallinen oikeustutkimus
Kaijus Ervasti
bookSuomi terrorin tukikohtana : Kuinka Lenin tovereineen tuhosi Venäjän suomalaisten suosiollisella avustuksella
Erkki Vettenniemi
bookTieto, valta ja vaikuttaminen oikeusvaltiossa
Niina Mäntylä, Jukka Viljanen, Laura Perttola
bookA Beginner's Guide to Short-Term Trading: Maximize Your Profits in 3 Days to 3 Weeks
Toni Turner
book