Koskettava tositarina Miesten vuoron ohjaajalta.
Kun äidiltä löytyy pahanlaatuinen aivokasvain, 8-vuotias Joonas on vaarassa jäädä yksin. Äiti kirjoittaa pojalleen kirjeen, jossa on ohjeita tulevaisuuden varalle. Äiti selviytyy, ja kirje katoaa – löytyäkseen vuosikymmeniä myöhemmin. Käynnistyy matka lapsuuteen ja äidin opetuksiin – mitä niistä on jäljellä aikuisen miehen elämässä?
Vaaleanpunainen kirje on elokuvaohjaaja Joonas Berghällin omaelämäkerrallinen ja koskettava tarina äidistä, joka opettaa lapselleen tasa-arvoa, ihmisoikeuksia, muista välittämistä ja rakkautta. Pojasta kasvaa aikuinen mies, jonka unelma on tulla elokuvaohjaajaksi. Poika kulkee kohti unelmaansa, mutta ymmärtää matkalla, että kaikki mitä äiti on hänelle opettanut, on elokuva-alalla arvotonta, turhaa. Kun Raija-äiti kuolee, aikuinen Joonas löytää äitinsä jäämistöistä haalistuneen vaaleanpunaisen kirjeen, jota hän ei lapsena saanut. Äiti ja poika, erottamattomat.
Ohjaaja, käsikirjoittaja Joonas Berghäll on tunnettu koskettavista elokuvista. Miesten vuoroa on luonnehdittu mestariteokseksi ympäri maailman. Hän on voittanut lukuisia kansainvälisiä palkintoja ja ollut mm. Suomen Oscar-ehdokkaana. Ahdasta suomalaista mieskuvaa tuotannossaan purkanut Berghäll kirjoittaa avoimesti siitä, miten tärkeä äiti voi miehelle olla. Vaaleanpunainen kirje on hänen kirjallinen esikoisteoksensa.
Terttu
29/10/2022
Liikuttava ja ajatuksia herättävä teos.
Tuija
03/06/2022
Erittäin koskettava teos, suosittelen.
Pilvi
16/05/2022
Aito, elämänmakuinen.
To write a review you need to download the app