Kirja on käytännönläheinen opas mentorille ja mentoroitavalle, jotka haluavat soveltaa valmentavaa ajattelu- ja toimintatapaa kahdenvälisessä yhteistyösuhteessa. Teoksen käytännön esimerkkien ja vinkkien avulla on mahdollista rakentaa molempia osapuolia hyödyttävä luottamuksellinen yhteistyösuhde, jossa molemmat oppivat toinen toisiltaan. Valmentavan mentoroinnin työkaluista myös jokainen esihenkilö ja johtaja pystyy ammentamaan paljon uusia näkökulmia ja työkaluja oman johtamisensa vahvistamiseksi. Teoksessa on esitelty laajasti erilaisia mentorointisuhteeseen sopivia työkaluja, jotka mahdollistavat yksilöllisten mielentaitojen kehittymisen ja tukevat yhteistyön rakentumista. Siksi tämä kirja toimii oppaana myös coacheille ja johtotehtävissä toimiville. Kirjassa esitettyjen työkalujen avulla lukija saa käytännönläheisiä vinkkejä asettaa tavoitteita, innostua itsensä ja toisten kehittämisestä sekä saada aikaan tavoiteltuja muutoksia. Kirjassa myös pureudutaan siihen, mitä keinoja on käytettävissä toisen ajattelun herättämiseen ja haastamiseen. Lisäksi kirjassa on käsitelty mentorin erilaisia rooleja, joiden tunteminen auttaa mentoria rikastamaan omaa toimintaansa ja tekemään siitä entistä vaikuttavampaa. Uudistettu teos on edeltäjäänsä laajempi ja vastaa entistä paremmin vuorovaikutussuhteiden kehittämistä koskeviin kysymyksiin. Teoksen oppeja hyödyntämällä keskustelujen laatu paranee.
The Mentoring Manual, 2nd Edition
Julie Starr
audiobookCompetence and Competence Development
bookWhat is art and 100 other very important questions
Ernst Billgren
bookCoaching : The Ultimate Guide to Make Money With a Coaching Program Business
Randolph L. Greenlane
audiobookPuffed Out : The Three Little Pigs' Guide to a Growth Mindset
Will Hussey, Barry Hymer
bookPerformance Appraisal Phrase Book : The Best Words, Phrases, and Techniques for Performace Reviews
Corey Sandler, Janice Keefe
bookEarl Mindell's Peak Performance Bible: How to Look Great, Feel Great, and Perform Better In the Gym, At Work, and In Bed
Carol Colman, Earl Mindell
bookTiimiakatemia - kuinka kasvaa tiimivalmentajaksi
Timo Lehtonen
bookThe Wisdom of Teams
Douglas K. Smith, Jon R. Katzenbach
audiobookPsychological Unsafety from the trenches
Ove Holmberg
bookReady to Be a Thought Leader? : How to Increase Your Influence, Impact, and Success
Denise Brosseau, Guy Kawasaki
audiobookChange Maker : Turn Your Passion for Health and Fitness into a Powerful Purpose and a Wildly Successful Career
John Berardi
audiobook