"Aurinko paistaa ikkunani kaltereiden lomasta ja ulkona kesäpäivä näyttää olevan kauneimmillaan. Olen ollut vangittuna pienessä sellissäni yli puoli vuorokautta, enkä pääse ulos ennen keskipäivää: kahdeksantoista tuntia eristystä."
Torstaina 19. heinäkuuta 2001 englantilainen kirjailija ja poliitikko Jeffrey Archer tuomitaan neljäksi vuodeksi vankilaan. Väärästä valasta tuomittu kirjailija on kuitenkin kirjailija myös seinien sisällä – ja niin Archer päättää kirjoittaa kokemuksistaan päiväkirjan.
Ensimmäiset 22 päivää ja 14 tuntia Archer viettää Belmarshin pahamaineisessa vankilassa, johon on sijoitettu osa Iso-Britannian pahamaineisimmista vangeista. Sittemmin Belmarsh on tullut suurelle yleisölle tutuksi paikkana, jossa on säilytetty muun muassa Julian Assangea.
"Vankilapäiväkirja – osa 1" keskittyy Archerin tuomion kolmeen ensimmäiseen viikkoon ja Belmarshissa vietettyyn aikaan.
Kirjailija Jeffrey Archer joutui vankilaan vuonna 2001 väärästä valasta. "Vankilapäiväkirjat" ovat Archerin vahva ja jännittävä selonteko niistä kahdesta vuodesta, jotka hän suoritti nelivuotisesta tuomiostaan vankilan seinien sisällä.
Jeffrey Archer (s.1940) on englantilainen kirjailija ja poliitikko. Hänet tunnetaan erityisesti "Clifton-kronikka" -kirjasarjasta, johon kuuluu seitsemän osaa. Archer on julkaissut kymmenittäin romaaneja sekä novellikokoelmia. Hän julkaisi esikoisteoksensa "Miljoonan dollarin petos" vuonna 1976.
Hanna-Maria
27/05/2023
Aika pliisu. Juurikin päiväkirjamainen, toteava kerrontatyyli.
Kristiina
28/06/2022
Kirjailijan näkökulma ja tietämättömyys vankila ym rikollisuuden monista kasvoista antaa lukijalle tilaisuuden olla yhtä naiivi. Tuottaa lukukokonaisuuden joka hämmästyttää, ihastuttaa ja vihastuttaa. Tietty objektiivisuus ja ongelmien pohtiminen aidan molemmin puolin tuo lähemmäksi molemmat osapuolet. Mausteena itseironia ja mustakin huumori keventää sopivasti luettavuutta. Archer saa henkilöt elämään ja hänen vilpitön uskonsa, ainakin jossain määrin, siihen että ihmisen peruselemettiin kuuluu aina myös jotain hyvää, laittaa myös lukijan pohtimaan inhimillisyyden monia kasvoja. Hieman kevyeksi ilmapiiri jää johtuen luultavasti lyhyestä jaksosta ko vankilassa mutta toisaalta saman asetelman huomioiden hän on saanut irti yllättävän paljon aiheesta. Hänen halunsa kursivoida tiettyjä ongelmia, hyviä huomioita todellakin ja niiden osoittaminen suoraan eri ministeriöille on liikuttavan aito yritys vaikuttaa. Tosin epäilen etteikö nämä asiat jo ole vankeinhuollon tiedossa. Kirjailijakin laskee suojuksensa ja tulee esiin inhimillisenä kokijana ja tämä kokija/tarkkailija yhdistelmä kannattaa hienosti lukijan mukanaan. Suosittelen lämpimästi.
To write a review you need to download the app