Eletään 1960-luvun puoliväliä. Tieto poliisin rouva Elisabet Urhosen murhatutkimuksista on levinnyt Ylä-Savossa ja tavoittanut myös Maire Järvisen, joka lähestyy rouva Urhosta kirjeitse. Kiinnostusta mutta myös huolta herättävä viesti saa Elisabet Urhosen varaamaan paikan Eheydy ja uudistu -kurssilta, jonka ensimmäiseltä jaksolta Järvinen on havaintonsa tehnyt.
Kurssin alkaessa paikalla ovat paikkakunnan silmäätekevät lääkäristä pappiin, mutta yksi on poissa joukosta. Sisäisestä kasvusta luonnonkasvien käyttöön ja meedion tapaamiseen ulottuva runsas ohjelmatarjonta ei pysty kätkemään kurssilaisten välisiä ristiriitoja ja salaisuuksia, joiden selvittämiseen leskirouva tarttuu yhtä hanakasti kuin kupilliseen kunnon kahvia. Papin rouva kun tarjoaa vain yrttijuomia, joiden vaikutusta ei tunne kukaan.
Viestejä tuonpuoleisesta on suositun Koskijärvi-dekkarisarjan viides osa.
Caro
28/08/2024
Hyvä kirja. Nyt on muutama kuunneltu. Ja pitää kuunnella loputkin sarjasta. Päähenkilön elämän on mukava kirjat yhteen nitova.
MIKA
19/06/2024
Ok 🙂
Hannele
11/04/2023
Joko näitä on oppinut kuuntelemaan tai Metropoliitta on kehittynyt kirjojensa mukana. Hyvää kerrontaa ja antaa hienoa ajankuvan
To write a review you need to download the app