Historiallisen Apteekkari-sarjan päätösosa
Sodanjälkeinen Suomi elää murroskauttaan, ja Ruusvirtojen seuraava sukupolvi etsii edellisten tapaan omia elämänpolkujaan. Rakastetulle Ursus-apteekille ei vain tahdo löytyä jatkajaa omasta perheestä. Kun Synnöven poika Ilmari ilmoittaa yhtäkkiä lopettavansa farmasianopinnot, saavat sekä isoisä Aron että Synnöve harmaita hiuksia. Ajat muuttuvat, ja vanhempien sukupolvien on vaikea ymmärtää nuorempia. Hieman valoa Aronin elämään tuo sentään Synnöven nuorimmainen lapsi Lotta, josta on tullut läheinen isoisälleen ja tämän uudelle vaimolle Nooralle. Olisiko teräväpäisestä Lotasta uudeksi apteekkariksi? Tulevaisuus tuo tullessaan uusia haaveita ja uusia kohtaloita, ja jokaisen on lopulta valittava oma paikkansa ajan virrassa.
Leila Tuure on historiallisten romaanien taitaja, jonka teoksissa maailmanhistorian tapahtumat limittyvät kiinteästi osaksi romaanin henkilöiden arkielämää. Yksinäiset ajassa on Tuuren Poriin sijoittuvan, Ruusvirtojen perheen elämänvaiheista kertovan historiallisen romaanisarjan neljäs ja viimeinen osa.
Marja
23/08/2024
Tykkäsin kuten sarjan aiemmista osista. Ajankuva on niin luonteva.
Satu
19/06/2024
Sarjan heikoin. Lukija on minun mielestäni loistava.
Anonyymi
07/06/2024
Taattua Tuurea ,
To write a review you need to download the app