Kirjailija Kaiho Nieminen (1941–2023) asui suurimman osan lapsuuttaan ja nuoruuttaan Lappeenrannassa ja muutti Helsinkiin vuonna 1967. Hän työskenteli ensin maalarina.

Niemisen esikoisromaani Lovistoori (1972) sijoittui Weilin&Göösin 100-vuotisromaanikilpailun ensimmäiselle sijalle ja voitti J. H. Erkon palkinnon sekä sai paljon huomiota. Tämän jälkeen Nieminen ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi.

Kirjailijana Kaiho Nieminen oli ennen kaikkea suomalaisen miehen taitava ja tarkkasilmäinen kuvaaja, jonka monet teokset sijoittuvat lapsuuden maisemiin Etelä-Karjalaan ja erityisesti Suomenniemelle, missä hänen nykyisin museona toimiva sukutilansa sijaitsee.

Niemisen teoksissa sympatiat ovat pienen ihmisen puolella, joka koettaa selvitä yhteiskunnan valtarakenteiden puristuksessa – oli ympäristönä sitten 2000-luvun EU-Suomi tai 1600-luvun kyläyhteisö. Niemisellä on ihmistä kohtaan sen laatuista inhimillisyyttä ja ymmärrystä, jota voisi kutsua vaikka rakkaudeksi. Hänen ilmeikkäässä kerronnassaan on velmua huumoria ja hänen kielensä on omaperäistä ja verevää.

Vuonna 2022 Niemiselle myönnettiin Eino Leinon palkinto.

Niemisen romaanista Maijun baari (2001) kirjoitettiin näin: ”Tämän sosiaalisen arjen jännitteen kuvaajana Nieminen on loistava, joskus nerokas (…) Näillä ajanmukaisilla aineksilla rakennettuna Maijun baari on harvinaisen hyvä. Ehkä jopa niin hieno, että se jää Finlandia-raadilta kokonaan huomiotta.” Putte Wilhelmsson, Helsingin Sanomat

Romaania Paavo ja Simo Kallioisen Suomen sota (2003) ylistettiin seuraavasti: ”Omalla vähäeleisellä tavallaan Paavo ja Simo Kallioisen Suomen sota on yksi kaikkien aikojen hienoimpia Suomessa koskaan kirjoitettuja historiallisia romaaneja.” Aleksi Ahtola, Kansan Uutiset