Möläyttäjä sanoo epähuomiossa jotain, mitä ei olisi pitänyt sanoa. Esimerkiksi totuuden tai muuta täysin sopimatonta. 104 kuuluisaa möläytystä kokoaa viihtyisäksi paketiksi möläytyksiä Suomesta ja maailmalta, historian hämäristä 2000-luvun nettimaailmaan. Möläytykset ovat herättäneet suuttumusta, hilpeyttä ja toisinaan myötähäpeää. Niistä on seurannut hämmennystä, skandaaleja, vaalitappioita ja Berliinin muurin murtuminen. Hyvä möläytys saatetaan muistaa vielä sittenkin, kun kaikki muu möläyttäjästä on unohtunut. Aika monet möläytykset ovat sellaisia, että ne nykyään tiedetään täysin todeksi, mutta aikalaisilla on ollut sulattelemista. 104 kuuluisaa möläytystä tarjoaa kiinnostavan ja viihdyttävän lukutuokion. Se saattaa myös lohduttaa, kun seuraavan kerran innostut parin lasillisen jälkeen lausumaan mietteitäsi. Vesa Sisättö on Espoossa asuva kirjailija ja toimittaja, joka on kirjoittanut mm. kirjat 101 yllättävää faktaa, 102 murrettua myyttiä ja 103 kummallista juttua.
Kokeile 30 tuntia ilmaiseksi
- Lue ja kuuntele tänään
- Ei sitoumusta, voit perua milloin vain

Tee jokaisesta hetkestä seikkailu
- Kuljeta satojatuhansia tarinoita taskussasi
- Ei sitoumusta, voit perua milloin vain

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€
- Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
- Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kirjailija:
Lukija:
Kieli:
suomi
Muoto:

Eräitä sananselityksiä
Kreetta Onkeli
audiobook
Totuus - Paskapuheen lyhyt historia
Tom Phillips
audiobookbook
Suomalaisuuden kultainen kirja
Antto Terras
audiobookbook
Paskakirja
Taro Korhonen, Miika Nousiainen
audiobook
Parantunut hoidosta huolimatta
Mervi Marttila
audiobookbook
Closing Time
Joseph Heller
audiobook
Why Didn't I Think of That?: 101 Inventions that Changed the World by Hardly Trying
Anthony Rubino
book
Kertarykäsyt : Tuulahduksia kaunokirjallisuuden tunkiolta
Kari Harakka
audiobook
Kettusen kirja
Markus Kajo
audiobook
Roast : Suomen starat kaikilla mausteilla
Antto Terras
audiobookbook
Ratakierros
Miika Nousiainen
audiobookbook
Henkka Aflecht - MANJANA - Kun huominen EI ole huomenna
Henry Aflecht
audiobookbook

Huuhaa-Suomen historia
Vesa Sisättö
audiobookbook
Only in Finland : Suomalaisen järjenkäytön tähtihetkiä
Vesa Sisättö
audiobookbook
Tuhansien mokien maa : Tunaroinnin Suomen historia
Vesa Sisättö
audiobookbook
101 yllättävää faktaa
Vesa Sisättö
audiobook
Unohtunut avain joka upotti Titanicin ja muita historian mokia
Vesa Sisättö
audiobookbook
Pinnan alla : Olentoja syvyyksistä
Magdalena Hai, Maija Nyström, Janos Honkonen, Frida Burns, Vesa Sisättö, Edith Arkko, Mia Myllymäki, Heikki Nevala, Carita Forsgren, Hanna Morre
book
103 kummallista juttua
Vesa Sisättö
audiobook
102 murrettua myyttiä
Vesa Sisättö
audiobook
105 suurenmoista hullua
Vesa Sisättö
audiobook
Lukemisen voima : Rauhoita mielesi ja paranna keskittymiskykyäsi
Vesa Sisättö
book
Valot Näsinneulan yllä
Vesa Sisättö
book

Jari
5.8.2025
Aika valikoidut aiheet
CF
3.4.2025
Nää toimii aina ja muutenki Vesan kirjat, ku kaipaa kevyempää luettavaa!👌
Anonyymi
20.2.2025
Israel oli Efraim, jonka 390x7v diaspora galut galliomegaliittien murheenmuisto täyttymässä just. Room. 11 vs Genesis 48. Spartan Termopylain 300 urheaa plagioitiin Gideonin 300 historiasta Simsonin uroteot plagioitiin Herkuleen tarinoihin Jeftan lupaus jonka pohjalta tyttärensä temppeliin plagioitiin Troijan vallanneen kuninkaan (Agamemnon?) tyttären uhraukseen Paleoheprean aakkoset kopiointiin Pen foinikialaisten kautta kreikan aakkosiin. Mutta vanhauskoisissa kielissä aina 22 piktogrammia tai aakkosta toisin kuin liberaalissa Kreikassa Evankeliumi eläinradan mukaan https://www.biokemia.fi/Horoskoopit.htm Mazaroth tov! UT Ei kirjoitettu kuin osittain kreikaksi... Jopa Luukkaan takana aramean alkulaitos. Seemiläisistä aakkosista teloitettiin Rooman teillä. Oli turvallisin kääntää kreikaksi. Tacituksen Britannica-kirjaa ei ole annettu yleisön käyttöön, ehkä on tosiaan hukkunut. Germania keihäs miesten kirja vaan jakelussa. Josef Arimatealainen sanhedrinin jäsen tina-tukkuri vaskimagnaatti liikkui Tarsish tinasaari Britannicassa ja Jeesus auraseppä naggare nikkari oli nuori suojattinsa. Oli liikuttavaa että joutui antamaan oman hautansa Jeesukselle joka sen oli koristanut nestorille Fennien Hämeen Haam (kuuma, musta) tervanpolttohaudoissa ihan sama rakenne kuin Foinikian tukikohdassa tina-sulattamoiden rakenne. Tarsish tinasaari Britannica oli Salomon kauppalaivaston ydin, koko antiikin tina sieltä Intiaan saakka. Pronssikauden globalisaation romahdus oli suurempi kuin Rooman romahdus. Sähkö kreikan meripihka-sanasta elektron. Sitä löytyi vain Kalevasta. Fossiilitervaa. Meripihka reitti oli tärkeämpi kuin Silkkitie, mutta meripihka kului koska sillä tehtiin sähköä. Kymmeniä tonneja louhittiin vuodessa. 22 piktogrammia ja 22 Rannikko kaupunkia Shalomolta Hiramille. Pen Isaskarin poika. Tacitus pilkkasi 1900v sitten fennejä siidonilaisina joita vaimot komentaa kuin Sananlaskut 31 juutalaisia. Heti ekan etapin Kypros kuparin kaupunki nimettiin myös Siidoniksi. "Itätuulella Sinä särjet Tarsiin laivat". 2. Esra & EfraImin "rauhaa rakastavien" kadonneiden lammaslaumojen löytyminen On järkeä, on kuntoa, JOS toimeen tartutaan Rukinlapaan Maitopyörää Daavidintähteä Elämänkukkaa. Numerot ja aakkoset. Suomi Seem Saimaa saame shamaani Shem seemiläinen perinne. Yhdysvaltain emigranttilaissa vuoteen 1965 saakka ainoastaan fennit keltaista rotua Euroopasta. Onnimanni Oltermanni Vanhaikäinen Loitsuruno sitoi tuhon vedet kantoon kantaan Vedenpaisumus ennen Tulenpaisumus nytten Rooman Tacitus rinnasti 1900v sitten fennit foinikialaisten rippeisiin siidonilaisiin joita vaimot käskevät Juudan ja Efraimin perinteenä. Shalomon kauppalaivaston tinaa pronssikauden globalisaation ajurina ja 22 satamakaupunkia foinikialaisille. Foinikian Penin Isaskarin pojan suurvalta tuhoutui Ba'aliin bakkanaaliin luottamiseen aborttien lapsiuhreineen. HanniBaal meinasi Baalin rakastamaa. Voisiko Karthagon sankari yksisilmäinen Hannibal olla Odin Uudenmaa Odinmaa -myytin takana? Rooman pakkomielle oli tuhota kaikki Foinikian kirjallinen historia Karthagon karttoineen. Kynnettiin ja suolattiin. Foinikia oli uskotellut Maan olevan pannukakku jotteivät muut purjehtisi löytöretkille. Salomo lähetti Hiiramin spin-off kauppalaivaston sanoin "Lähetä leipäsi vetten yli niin päivien lopulla se palaa takaisin". Siunatkaa vihollisianne, siunatkaa älkää kirotko. Foinikia kirosi ja vahvisti kirousloitsujaan laittamalla lapsensa tulen läpi. Rooma kopioi puuhun naulaamisenkin Karthagolta. Ceterum censeo Carthaginem esse delendam Ilmarinen hallitsi Hämettä Gananderin Mytologia Fennicassa Häme himmel Tavastia taivas Taivaantakoja Kiesus auraseppä naggare nikkari takoi miekkoja auroiksi Skyyttapoliksen tienoilla. Ainoa Dekapoliin 10 äitikaupungista Jordanista länteen. Hämeen himmeli taivaannäpertäjä KAhdeksan= KAksi vaille 10 YHdeksän= Yksi vaille 10 - 7 Seitsemän oli viimeinen aito luku = Zayin=Miekka (kirves) TAI Aura "Jumalan valtakunta on lasten kaltaisten" Sananlaskut 8 "Minä, Viisaus olen valmistanut 7 pylvästäni..
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus