Arvoitus pinnan alla

Totuus kestää kovimmatkin liekit

Ann Rosmanin Arvoitus pinnan alla on Karin Adlerista kertovan dekkarisarjan viides osa, jossa ratkotaan hylätystä loistohotellista löytyneen ruumiin arvoitusta

Ruotsin kuningas Oskar II viettää kesää Marstrandin rannikkokaupungissa vuonna 1906. Kuninkaan saapuminen pienelle paikkakunnalle saa paikallisen ylhäisön kuohumaan, ja kahden kuukauden ajan kaikki Marstrandissa haluavat päästä kuninkaan piireihin. Erityisen innoissaan arvovieraasta on paikallinen hotellinjohtaja Lundberg, jonka juuri valmistunut loistohotelli on saatava kannattavaksi hinnalla millä hyvänsä.

Toukokuussa 2013 Marstrandin vapaapalokunta järjestää sammutusharjoituksen ja polttaa pikkukaupungin entisen, sittemmin hylätyn loisteliaan hotellin. Liekkien sammuttua palokunta löytää hiiltyneistä raunioista ruumiin, joka tutkimusten jälkeen osoittautuu henkirikoksen uhriksi. Karin Adler Göteborgin poliisista hälytetään paikalle selvittämään tapausta.

Arvoitus pinnan alla on Karin Adlerista kertovan sarjan viides osa, joka tempaisee lukijan keskelle pienen rannikkokaupungin idyllin rikkovaa murhamysteeriä. Rikoksen ratkaisemiseksi on selvitettävä arvoitus, jonka juuret ovat kasvaneet yli sata vuotta sitten.



Liittyvät kategoriat


3.7

130 arvosanaa

Petteri

8.1.2025

Kirja oli ihan hyvä, mutta käännös aivan luokaton. Ihan kuin olisi tehty Google-kääntäjällä. Termit olivat ihan päin seiniä ja lauserakenteet monin paikoin suomen kieliopin vastaisia. Useassa kohdassa piti miettiä, mitä siinä olisi ruotsiksi lukenut, jotta tekstin merkitys avautui.

Jane

18.4.2024

Suomentajilta vähentäisin kyllä useamman tähden, on kyllä niin hurjia käännöksiä... Mutta jos nyt vain Rosmania mietin, niin taas oli pakattu hienosti ja koukuttavasti yhteen dekkari ja historiallinen romaani!

Riikka

7.2.2024

Mukavaa leppoista rikoskirjallisuutta ja kivasti historiasta kerrottu samalla.

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus