Tietoa kirjasta

Maailman kuuluisin katukatti seikkailee jälleen

-kirjan myötä maailmankuuluiksi nousseen Bob-kissan ja isäntänsä Jamesin hauska ja koskettava tarina jatkuu.

Katusoittaja Jamesin ja Bob-kissan yhteiselo Lontoossa on jatkuvaa taistelua jokapäiväisen leivän edestä, mutta siihen tuo iloa kaverusten ystävyys. Koittaa myös päivä jolloin Jamesin on lopetettava lääkkeiden käyttö. Siirtyminen heroiinista metadoniin oli tuskallista, metadonista subutexiin vaikeaa nyt pitäisi olla kokonaan ilman. James ja Bob ottavat päivän kerrallaan ja James kertoo heidän elämästään vilpittömästi ja hyvään uskoen, huolimatta ympäristön ankeudesta.

James Bowen tuli nuorena ja suuria suunnitelmia täynnä 2000-luvun alussa Lontooseen. James sai kuitenkin pian unohtaa muusikkohaaveensa ja hän luisui yhä pahempaan huumekierteeseen. Vasta vastuu kissasta muutti hänen elämänsä. Eläintenystävät alkoivat kiinnittää huomiota rauhalliseen kissaan joka istui katusoittajan jalkojen juuressa. James ja Bob eivät pitkään aikaan tienneet, että heistä oli tullut kuuluisia Youtube-tähtiä, eikä elämä muuttunut kertaheitolla senkään jälkeen kun asia heille selvisi.

Aloita kirja saman tien hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


4.6

168 arvosanaa

Jilla

22.1.2026

Paras. Lukekaa tämä kirja, täynnä empatiaa, haikeutta, sympaattisuutta, mahtavuutta, ihanuutta ja surua😍

Mia

18.8.2025

Todella hyvä, ihana Bob.

Marja-Leena

21.1.2025

Hieno kirja ihmisen ja eläimen ystävyydestä. Bob-kissan uskomattomasta vaikutuksesta kirjoittajaan ei tarvitse lukea rivien välistä. Bob saa tasavertaisen kohtelun mieheltä, joka ponnistelee irti huumeriippuvuudesta tämän viisaan entisen katukissan myötävaikutuksella. Kirja kertoo tositarinan todellisesta ystävyydestä niin mukaansa tempaavasti, ettei lukemista haluaisi millään keskeyttää. Myös lukija on hyvä.

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus