Korruptio rehottaa, naiset on sysätty takaisin koteihin, yhteisistä säännöistä ei välitetä. Lännen silmissä Euroopan unionin joidenkin itäisten jäsenmaiden kehitys vaikuttaa huolestuttavalta. Viime vuosina on uutisoitu oikeusvaltion heikentämisestä ja sananvapauden ongelmista esimerkiksi Puolassa ja Unkarissa, jotka olivat kylmän sodan aikana sosialistisista maista länsimyönteisimpiä. Demokratian karikot avartaa kuvaa itäisen Euroopan maista. Miksi kansallismielisyyden ja jyrkkien arvojen kannatus on niin vahvaa tällä alueella? Millaisia edellytyksiä maille annettiin pärjätä Euroopan unionissa? Onko demokratiakriittisyys vain itäisiä jäsenmaita koskeva ja niiden historiaan ja kulttuuriin sidoksissa oleva ongelma? Teoksessa kyseenalaistetaan unelma yhdentyvästä Euroopasta: entiset sosialistiset maat eivät demokratisoituneet ja siirtyneet markkinatalouteen ongelmitta, toisin kuin länsimaissa ajateltiin. Jaottelua idän ja lännen välillä on kyettävä purkamaan, jotta eriarvoistuminen saadaan pysäytettyä. Ratkaisuja ei voida kuitenkaan sanella ylhäältä, vaan niiden on perustuttava maiden omiin lähtökohtiin.
Demokratian karikot : Itäinen Eurooppa suuntaa etsimässä
Kirjailijaa:
Kieli:
suomi
Muoto:

Lännen jälkeen
Jukka Valtasaari
book
Vale Muuttuu Lopulta Totuudeksi
Hän Joka Uneksii
book
Suurlähettiläänä kuohuvassa Keski-Euroopassa
Jari Vilen
book
Avio-onni ei ole sattumaa
Pentti Suihkonen, Eeva Suihkonen
book
Arabikevään jälkeen : Arjen ja apokalypsin välissä
Lilly Korpiola, Sanna Raita-aho
book
Barbarian paluu : Euroopan auringon laskiessa
Timo Vihavainen
book
Neuvostoliiton tragedia : Utopiasta vankileirien saaristoksi
Osmo Jussila
book
Kiinan kansantasavallan historia
Lauri Paltemaa, Juha A. Vuori
book
Grand Tour : Johdatus anarkistiseen vapauteen
Ville Hytönen
audiobookbook
Massapsykologia - perusteet
Hän Joka Uneksii
book
Suuri kaalihuijaus
Tommi Uschanov
book
Kansankodin pimeämpi puoli
Tapio Tamminen
book
